Tänään julkaistun, vuonna 2020 kerättyyn kyselyaineistoon perustuvan raportin mukaan aiempaa isompi osa nuorten tekemästä väkivallasta aiheutti lääkäri- tai sairaalahoitoa vaatineita vammoja. Kun vuonna 2016 hoitoa vaadittiin yhdeksässä prosentissa nuorten pahoinpitelyjä, viime vuonna osuus oli 15 prosenttia.

Krimon tutkijatohtori Markus Kaakinen sanoo, että dramaattisesta muutoksesta ei ole kyse. Hänen mukaansa laajempi kehitys on edelleen positiivinen; rikoksia tekevien nuorten määrä on alimmillaan 1990-luvulla aloitetun seurannan aikana.

–  Sitten kun tarkennamme viime vuosiin saakka pienentyneeseen rikoksia tekevien nuorten ryhmään, on ihan aiheellista kysyä, onko tapahtumassa jotakin, mikä heillä saattaisi näkyä vakavina väkivaltarikoksina tai viharikoksina, Kaakinen sanoo.

Viime vuonna nuorten väkivalta nousi julkiseen keskusteluun muun muassa Helsingin Koskelan joulukuisen henkirikoksen takia. Kolmelle nuorelle luettiin keskiviikkona syyte ikätoverinsa raa’asta murhasta. Kaakinen huomauttaa, että tämänkaltaisiin poikkeuksellisiin yksittäistapauksiin tutkimuksesta ei voi suoraa etsiä selityksiä. Hän lisää kuitenkin, että tulevaisuudessa koronapandemian mahdollisista vaikutuksista nuorten rikoskäyttäytymiseen riittää tutkittavaa.

Joka kuudennessa nuorten väkivallanteossa vihamotiivi

Raportin mukaan viharikollisuus näyttää yleistyneen nuorten keskuudessa. Vuonna 2020 vihamotiivin kerrottiin olleen taustalla noin joka kuudennessa nuorten väkivallanteossa. Netissä ja sosiaalisessa mediassa tapahtuneeseen kiusaamiseen vihamotiivi liittyi jopa joka neljännessä tapauksessa.

Vihamotiivilla tarkoitetaan sellaisia tekoja, jotka liittyvät kohteen kieleen, ihonväriin, uskontoon, kansallisuuteen, yhteiskunnalliseen mielipiteeseen, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.

Yleisimmät vihamotiivit vaihtelivat tekijöiden ja uhrien vastauksissa. Tekijöiden vastausten perusteella vahingonteoissa, tappeluun osallistumisissa ja pahoinpitelyissä selvästi yleisin vihamotiivi oli ihonväri. Ainoastaan pahoinpitelyissä sen rinnalle nousi yhteiskunnallinen mielipide ja lähelle seksuaalinen suuntautuminen.

Viharikosten uhriksi joutuneiden mukaan yleisin vihamotiivi itseen kohdistuneissa teoissa oli yhteiskunnallinen mielipide, toiseksi seksuaalinen suuntautuminen ja kolmanneksi uskonto. Ihonväri oli uhrien mukaan vasta neljänneksi yleisin vihamotiivi.

Kaakisen mukaan nuorten viharikollisuuteen voi etsiä syitä yleisestä ennakkoluulojen lisääntymisestä ja yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymisestä.

–  Muissa tutkimuksissa vihapuheen lisääntymisessä vuosi 2015 oli selvä vedenjakaja. Verkossa eri ihmisryhmiin kohdistunut viha lisääntyi ja se kohdistui yhä enemmän uskonnollisiin, etnisiin ja kansallisiin ryhmiin sekä poliittisten mielipiteiden määrittämiin ryhmiin.

Nuorten rikollisuus yhä vahvasti piilorikollisuutta

Nuorisorikollisuuskyselyyn vastasi keväällä 2020 vajaat 5  700 yhdeksäsluokkalaista eri puolilla Suomea. Nuorilta kysyttiin heidän omasta rikoskäyttäytymisestään ja rikosten uhriksi joutumisesta koko elämän ja viimeisen vuoden aikana.

Krimo on tehnyt nuorisorikollisuusraportteja vuodesta 1995, jonka jälkeen nuorten rikollisuuden määrässä on havaittavissa kaksi laskukautta. Jälkimmäinen merkittävä muutos tapahtui Krimon mukaan vuoden 2012 jälkeen. Vuonna 2016 rikoksiin osallistuminen laski ennätyksellisen alhaiselle tasolle, mihin kehitys nyt myös näyttää vakiintuneen.

Rikoskäyttäytymisen ja uhrikokemusten määrän lisäksi raportti antaa tietoa nuorten rikosten ilmitulosta. Nuorisorikollisuus on edelleen hyvin vahvasti piilorikollisuutta. Raportin mukaan poliisin tietoon tuli vuonna 2020 väkivallasta 14 prosenttia, vahingonteoista joka kymmenes ja myymälävarkauksista noin joka viides.

Rikosten ilmitulossa on raportin mukaan kuitenkin tapahtunut myönteistä kehitystä, sillä viime vuonna poliisin tietoon tuli suurempi osa rikoksista kuin neljä vuotta sitten.