Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

”Raportti on melko tylyä luettavaa” – Jussi Saramo aikoo käynnistää arvioinnin edellisen hallituksen perustamasta Oppiva Invest Oy:stä

Antti Yrjönen / vasemmistoliitto

Tuleva opetusministeri Jussi Saramo (vas.) aikoo käynnistää arvioinnin edellisen hallituksen perustamasta Oppiva Invest Oy:stä, jota hallitus pääomitti 80 miljoonalla eurolla. Oppiva Invest on ensimmäinen Opetushallituksen omistajaohjauksessa oleva yhtiö.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

”On erittäin tärkeää sekä eduskunnan budjettivallan että hallinnon läpinäkyvyyden kannalta, ettei valtion rahaa tarpeettomasti piiloteta osakeyhtiöihin, joita ei julkisuuslaki koske. Pyrin käynnistämään arvioinnin yhtiöstä heti alkuvuodesta.”

Saramon mukaan tarve arvioinnille käy ilmi Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) selvityksestä, jossa se tarkasteli seitsemää vuosina 2017–2019 perustettua valtion erityistehtäväyhtiötä. Valtio pääomitti yhtiöitä yhteensä noin 490 miljoonalla eurolla.

VTV toteaa raportissaan, että Opetus- ja kulttuuriministeriön tai Opetushallituksen tulee teettää puolueeton arviointi Oppiva Invest Oy:n toiminnan yhteiskunnallisista hyödyistä ja kustannuksista viiden vuoden sisällä.

”Raportti on melko tylyä luettavaa Oppiva Investin näkökulmasta, joten arviointia ei ole syytä lykätä. Yhtiön perustamisen peruste jää osin epäselväksi eikä ministeriön hahmottelemia yhtiön toiminta-ajatuksia digitaalisten oppimisympäristöjen kehittämisestä, koulutusviennistä tai alueellisista osaamiskeskuksista toteutettu. Yhtiön toimintaan ei OKM:n hahmottelemissa vaihtoehdoista kuulunut pääomalainojen myöntäminen yrityksille”, Saramo sanoo tiedotteessa.

Oppiva Invest myöntää pääomalainoja ja rahoittaa erityisesti ammatilliseen opetukseen ja oppimisympäristöihin ratkaisuja ja palveluita tuottavia yrityksiä sekä koulutusvientiä harjoittavia yrityksiä.

”Yhtiön perustamiseen liittyvästä valmisteluaineistoista ei selkeästi ilmene, miten on päädytty siihen johtopäätökseen, että 80 miljoonan euron pääomitus ja vakuudettomien pääomalainojen myöntäminen yrityksille olisi paras keino opetusvälineiden ja opiskeluympäristön kehittämiselle ja innovaatioille.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
26.1.2021
Maksatko mielelläsi lisää veroja vai oletko siihen valmis? Piru asuu yksityiskohdissa – näin EVAn analyysi johti harhaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE