Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rasismia päädyttiin vastustamaan naurulla: Suvakit vaihtuivat somessa sukiksi

Turun viimeviikkoinen puukkoisku on herättänyt monenlaisia reaktioita ja keskustelu on käynyt kiivaana tietysti myös sosiaalisessa mediassa. Aiheen tiimoilta onkin perustettu monenlaisia Facebook-ryhmiä. Lukuisien maahanmuuttoa vastustavien ryhmien lisäksi sosiaalisessa mediassa päädyttiin vastustamaan myös rasismia alkukantaisin keinoin: naurulla.

Erään miehen tarkoituksena oli ilmeisesti perustaa ”suvakkien ja terrorismin” vastainen ryhmä. Lopputuloksesta tuli kuitenkin kirjoitusvirheen seurauksena erilainen. Ryhmän nimen perusteella vastustuksen kohteeksi muodostui ”sukat ja terrorismi”.

Rasismin vastustajat eivät jättäneet tilaisuuttaan käyttämättä, ja joku perustikin pian oikeasti Terrorismin ja sukkien vastainen kansanliikeryhmän. Ryhmä on saanut nopeasti tuhansia seuraajia ja muun muassa Saku Timonen pui ryhmää suositussa blogissaan. Tällä hetkellä ryhmällä on lähes 9000 jäsentä.

Ryhmän toimintaperiaate on yksinkertainen. Ryhmässä julkaistaan rasistisia kirjoituksia, joissa kuitenkin turvapaikanhakijoiden, maahanmuuttajien ja suvakkien tilalle vihan kohteeksi on vaihdettu sukat.

– Ihan hirveetä siis, naapureiden tontille on muuttanut sukkaperhe.😭 Tuossa ne hengaili narulla kun hain sanomalehteä. Tuli hirvee turvattomuus ja pelko nytten. Pitäkää hei ovet lukossa, ryhmässä muun muassa kirjoitettiin.

– Entäs se toinen ääripää? Ei pipotkaan ihan syyttömiä tähän tilanteeseen ole, joku puolestaan kirjoitti.

Laura Huhtasaaren (ps.) mainoskuva sai myös uuden merkityksen Terrorismin ja sukkien vastaisessa kansanliikeryhmässä. Kuva on kuvankaappaus Saku Timosen blogista.

Lisää aiheesta

– Ja voi pojat, että tässä uudessa ryhmässä vastustetaan sukkia. Siellä ei totisesti paineta isänmaan äidinkasvojen paljaita varpaita villaisella sukalla, vaan sukkia vihataan niiden kaikissa ilmenemismuodoissa, Timonen kirjoittaa.

Kuten Timonen huomauttaa, Facebook-ryhmän suorittama sanojen vaihto-operaatio osoittaa rasistien kielenkäytön järjettömyyden ja naurettavuuden.

– Nauru vapauttaa. Nauru on paras ase järjettömyyttä vastaan, kuten Timonen asian muotoili.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE