Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rasistisuutensa kieltävä “kansanliike” haluaa turvapaikanhakijat pois suomalaisista metsistä — “Savonlinnassa tapahtuu ihan kamalia”

Itä-Savo-lehti kertoi maanantaina, että Savonlinnassa järjestetään tänä viikonloppuna hirvenmetsästystapahtuma turvapaikanhakijoille.

Pirttimäen Erämiehet Ry:n ja Savonlinnan vastaanottokeskuksen tapahtuma on osa turvapaikanhakijoiden esikotouttavaa opetusta. Sen tarkoitus on tutustuttaa turvapaikanhakijoita perinteiseen suomalaiseen metsästyskulttuuriin.

— Mietimme yhdessä miten voisimme kokemuslähtöisesti opettaa turvapaikanhakijoille suomalaisesta luonnosta, siellä liikkumisesta, suomalaisesta historiasta ja –kulttuurista sekä esimerkiksi yhteistoiminnallisuudesta. Päädyimme siihen tulokseen, että ajojahti olisi ajankohtaan nähden hyvä aihe, kun siinä yhdistyy nämä kaikki eri osa-alueet, kertoivat Savonlinnan vastaanottokeskuksen opettaja Poku Sihvonen sekä Pirttimäen Erämiehet Ry:n jäsen Markku Hyytiäinen.

Hitto luulin että Putkonen ja persut asettivat räjähtävillä lepakoilla riman niin alas, ettei siitä ole ali menemistä.

Kaikkia tapahtuma ei miellytä. “Suomi Ensin” järjestää tänään Savonlinnan torilla mielenilmauksen. Tapahtumailmoituksen mukaan “Savonlinnan kauppatorilla kokoonnutaan vaatimaan turvallisuutta savonlinnalaisille”.

“Vastustamme erityisesti Pirttimäen Erämiehet ry:n suunnitelmaa opettaa epämääräiset tai tuntemattomat taustat omaaville turvapaikanhakijoille metsästysretki- ja ajojahtitaitoja.”

Tilaisuuteen on ilmoittautunut torstaina aamupäivällä kokonaiset 12 henkilöä.

SDP:n kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen on järkyttynyt Suomi Ensin -joukkion toiminnasta.

“Savonlinnassa tapahtuu ihan kamalia. Paikallinen metsästysseura ottaa turvapaikanhakijoita mukaan hirvenajoon, eli siis könyämään tihkusateessa oransseissa vaatteissa hirvikärpästen seassa pitkin vatukoita ja metsiä.”

“Tämä on järkyttänyt jonkun perusturvallisuutta siinä määrin, että “Suomi Ensin” järjestää kiertävien rasistien voimin mielenosoituksen torilla Savonlinnassa.”

Hirvonen sanoo luulleensa, että Matti Putkonen ja perussuomalaiset asettivat räjähtävillä lepakoilla riman niin alas, ettei siitä ole ali menemistä.

“Olin väärässä.”

Suomi Ensin on kiistänyt olevansa rasistinen liike. Oman ilmoituksensa mukaan se on kansanliike, joka pyrkii viralliseksi puolueeksi.

“Ajamme aina ensisijaisesti suomalaisten etuja poliittisissa kysymyksissä. Tämä ei tarkoita sitä ettemme välittäisi lainkaan vieraiden valtioiden kansalaisista, mutta vieraiden valtioiden kansalaiset eivät saa vaikuttaa negatiivisesti suomalaisten elämään oli tilanne mikä tahansa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE