Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Raskaana ollut 27-vuotias hyppäsi sairaalan ikkunasta kuolemaan, koska ei päässyt keisarileikkaukseen

27-vuotias, raskaana ollut nainen ja syntymätön lapsi kuolivat naisen hypättyä sairaalan ikkunasta Kiinassa. Nainen kärsi suunnattomista kivuista juuri ennen synnytystä, mutta häneltä evättiin pääsy keisarileikkaukseen, kertoo brittilehti The Independent.

Tapaus on herättänyt Kiinassa valtavaa arvostelua maan tiukkoja leikkauslakeja kohtaan.

Sairaalassa oli arvioitu, että alatiesynnytys olisi naiselle erittäin riskialtista, mutta maan lakien mukaan lääkärien on haettava potilaan omaisilta hyväksyntä isolle leikkaukselle.

Sairaalan edustajan mukaan perhe kieltäytyi leikkauksesta ja halusi vielä tarkkailla tilanteen kehittymistä.

Naisen aviomies kommentoi tapausta sanomalla, että “me emme olleet eri mieltä keisarileikkauksesta”.

Lehti kertoo, että keisarileikkaukset olivat tavallisia Kiinassa vielä, kun maa toteutti yhden lapsen politikkaa. Sittemmin valtio on kannustanut naisia synnyttämään alateitse.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE