Kotimaa

Raskas liikenne tänään poliisin tehosyynissä – busseissa valvotaan turvavöiden käyttöä

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

Poliisi valvoo raskasta liikennettä tehostetusti vuorokauden ajan. Tehovalvonta alkaa tänään keskiviikkona aamukuudelta ja jatkuu torstaiaamuun asti.

Valvonta kohdistuu erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä kuorman kiinnitykseen. Viime vuoden vastaavassa tehovalvonnassa poliisi tarkasti noin yhdeksänsataa autoa ja vakavia puutteita löytyi noin 150 tapauksessa.

Vuosittain poliisi tekee lepo-aikatarkastuksia noin 22 000. Useampi kuin joka kymmenes tarkastus johtaa sakkoihin.

Tavaraliikenteen lisäksi poliisi valvoo tilausbusseja. Niissä huomion kohteena on muun muassa turvavöiden käyttö.

– Linja-autolla matkustettaessahan on muistettava, että turvavyötä on käytettävä, mikäli sellainen istuinpaikalta löytyy, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.

Liikenneturvan kyselyn mukaan vain noin puolet linja-autojen matkustajista kertoo käyttävänsä turvavyötä linja-autossa.

Linja-autoissa turvavyöt ovat olleet pakolliset jo vuodesta 2006. Vaatimus ei koske paikallisliikenteen busseja, joissa on paikkoja seisovillekin matkustajille.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 31 Demokraatti
PAM - Taas haetaan palkkatasa-arvoa
SDP - Tulevaisuus tehdään tänään
TSL - Sata vuotta suomalaisten sivistämistä
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


JOHANNES IJÄS

SDP:n 120-vuotisjuhlassa visioitiin tulevaa – Sanna Marin: ”Miksei 4 päivän työviikko ja 6 tunnin työpäivä voisi olla seuraava tavoite?”
17.8.2019

Luetuimmat


Uusimmat