Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

“Raskas päätös mutta välttämätön” – myös Provinssirock, Ilosaarirock ja Tuska jäävät tulevalta kesältä väliin

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Tuska-festivaalit Helsingissä vuonna 2019.

Seinäjoella järjestettävä Provinssirock, Joensuun Ilosaarirock ja Helsingin Tuska peruuntuvat tältä vuodelta koronavirustilanteen vuoksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Järjestäjien mukaan festivaaleja vietetään seuraavan kerran kesällä 2022.

Tämän ja viime vuoden liput kelpaavat sellaisinaan ensi vuonna kaikilla kolmella festivaalilla. Provinssi-lipun voi myös päivittää, vaihtaa toiseen lippuun tai palauttaa, ja Ilosaarirock-lipusta ja Tuska-lipusta rahat voi niin ikään saada takaisin.

Festivaalit kuitenkin vetoavat ihmisiin, jotta nämä tukisivat tapahtumia säilyttämällä liput ensi vuoteen.

Provinssia järjestävä Fullsteam Agency kertoo käyvänsä parhaillaan neuvotteluja useiden artistiorganisaatioiden kanssa ja ilmoittavansa kesän 2022 kiinnityksistä niiden vahvistuttua.

–  Kiitämme valtavasta määrästä kannustavia viestejä, jotka ovat antaneet meille voimaa näiden poikkeuksellisten kriisiaikojen keskellä, Fullsteamin tiedotteessa sanotaan.

Ilosaarirockia järjestävän Joensuun popmuusikoiden toiminnanjohtaja Niina Hattunen kutsuu tiedotteessa päätöstä raskaaksi mutta välttämättömäksi.

–  Tässä tilanteessa festivaalin suunnittelun jatkaminen ei ole mahdollista. Ilosaarirock ei kestä viime hetkellä tapahtuvaa perumista, emmekä voi vaarantaa festivaalin tulevaisuutta yksittäisten koronavuosien takia.

Myös Tuskan ensi vuoden ohjelmasuunnittelu on jo aloitettu.

–  Meillä, yleisöllä ja artisteilla on tietyt odotukset tapahtumaa kohtaan, eikä niitä voida tässä tilanteessa toimittaa. Peli on pakko viheltää tässä kohtaa poikki ja siirtää katse kohti moshpit-kesää -22, festivaalijohtaja Eeka Mäkynen toteaa tiedotteessa.

Eilen perumisesta ilmoitti Turun Ruisrock. Järjestäjän mukaan tapahtuman edistäminen oli todettu mahdottomaksi, koska isojen tapahtumien järjestämiseen liittyy suuria epävarmuustekijöitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE