Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ratkaiseva viikko – STTK:n Palola toiveikas: “Palkkaratkaisu voi tulla osaksi sopimusta”

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa, että tämä viikko on tuloksen kannalta aika ratkaiseva.

Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta jatkuvat nyt päivittäin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan tämä viikko on neuvottelutuloksen kannalta aika ratkaiseva.

– Tässä pitää tapahtua merkittävää edistystä, Palola sanoi STT:lle.

Palkansaajat ovat halunneet osaksi yhteiskuntasopimusta myös palkkaratkaisun, ja viikonloppuna Kuntatyönantaja kertoi, että sille kelpaisi keskitetty nollalinja vuodeksi eteenpäin.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on esittänyt, että palkoista päätettäisiin liittokierroksella ensi syksynä.

Tässä pitää tapahtua merkittävää edistystä.

Palola on toiveikas sen suhteen, että osaksi mahdollista yhteiskuntasopimusta tulisi myös palkkaratkaisu.

– Se on varmaan kiinni tästä kokonaisuudesta, niin kuin työnantajapuoli on sanonut, Palola arvioi.

Lisää aiheesta

Palkkaratkaisuun liittyen on käyty myös paljon julkista keskustelua uudesta mahdollisesta työmarkkinamallista, jossa kansainväliselle kilpailulle alttiit alat määrittäisivät jatkossa palkankorotustason.

Palolan mukaan on ennenaikaista sanoa, siirrytäänkö tämän tyyppiseen palkkamalliin, jos yhteiskuntasopimus syntyy.

– Se on ollut neuvottelupöydässä. Mitä se toteutuessaan tulisi olemaan ja kuinka merkittävää uutta asiaa se toisi, niin sitä on vielä vaikea arvioida.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE