Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ratkaisua brexitistä ei luvassa tällä viikolla – Juncker kertoi asiasta saksalaisella radiokanavalla

Ratkaisua Britannian EU-erosta ei ole odotettavissa tämän viikon huippukokouksessa, sanoo EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Juncker kertoi asiasta saksalaisella radiokanavalla ja enteilee seuraavaa huippukokousta ensi viikolle, tviittaa muun muassa Politicon toimittaja Andrew Gray.

Britannian EU-eron on määrä astua voimaan ensi viikon perjantaina. Britannia käy nyt neuvotteluja EU:n suuntaan eropäivän viivästyttämisestä. Asiaa oli määrä käsitellä EU:n huippukokouksessa huomenna ja ylihuomenna. Päätöksen lykkääntyminen ensi viikkoon saattaa merkitä uuden EU-huippukokouksen järjestämistä.

Esimerkiksi BBC:n mukaan Britannian pääministeri Theresa May ei olisi pyytämässä brexitiin pitkää lykkäystä. Näin ollen maan ei tarvitsisi myöskään järjestää EU-parlamentin vaaleja toukokuussa.

Mediatietojen mukaan pitkän lykkäyksen anominen olisi voinut johtaa useiden ministereiden eroamiseen Britannian hallituksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE