Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ratkaisut pikemminkin lisäävät kustannuksia” – THL:n pääjohtaja varoittaa

Esitys sote-palveluiden valinnanvapauslaista kaipaa edelleen parannuksia ennen kuin se voidaan antaa eduskunnan käsiteltäväksi, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtaja Juhani Eskola.

Eskolan mukaan erityisesti asiakasseteliin liittyy edelleen ongelmia.

– Ehdotetuilla kriteereillä on syntymässä maakunnan vaikeasti hallittava järjestelmä, ainakin integraation toteuttamisen ja kustannusten hallinnan näkökulmasta, Eskola arvioi THL:n tiedotteessa.

– Ehdotetut ratkaisut pikemminkin lisäävät kustannuksia aiempiin ehdotuksiin verrattuna. Siksi asetettu kolmen miljardin säästötavoite on entistä haastavampi, hän jatkaa.

Eskolan mukaan ehdotettu asiakassetelin toteutustapa voi pahimmillaan pirstaloida erikoissairaanhoitoa merkittävästi.

– Maakunta joutuu ylläpitämään valmiutta tuottaa palvelut, vaikka ne pääsääntöisesti tuotettaisiinkin asiakassetelillä. Tämän johdosta tuplakapasiteetin tarve on ilmeinen. Asiantuntijakeskustelussa on esitetty, että tämä voisi jopa vaarantaa päivystyksen järjestämisen, Eskola summaa.

Myönteistä lakiluonnoksessa Eskolan mukaan on se, että asiantuntijoiden kommentit ovat johtaneet parannuksiin monissa kohdin. Esimerkiksi asiakassetelin toimeenpanoaikataulun jatkaminen on Eskolan mukaan positiivista, sillä se antaa maakunnille kipeästi kaivattua valmisteluaikaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE