Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Rauli myrskysi mutta pahin on jo takana

Rauli-myrskyn jäljiltä sähköt ovat yhä poikki hieman yli 2 800 asiakkaalta, ilmenee Energiateollisuuden häiriökartasta. Enimmäkseen sähkökatkoja on Keski-Suomessa.

Eilen illalla sähköttömiä asiakkaita oli yhä kaikkiaan noin 10 000. Sähköyhtiöt arvioivat eilen, että viimeisten vikojen korjaus venyy alkuviikkoon.

Myrskyn aiheuttamat vauriot junaradoilla puolestaan on saatu jo korjattua, ja viivästykset ja peruutukset junaliikenteessä ovat pääosin ohi, kertoo Liikennevirasto.

Kaikki henkilöliikenteen rataosat on saatu myrskyn jäljiltä kuntoon, eikä uusia junavuoroja enää tarvitse perua. Paikoitellen junat voivat myöhästellä vielä hieman yleisen sähköverkon vioista johtuen.

Eilen esimerkiksi kaikki junat Pieksämäen ja Jyväskylän välillä korvattiin linja-autoilla sähköradan vaurioitumisen vuoksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE