Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Raumalaiset ottivat ilon irti mestaruudesta – poliisin suositukset kaikuivat kuuroille korville

LEHTIKUVA / JUHA SINISALO
Vanhan Rauman keskustassa juhlitaan Rauman Lukon voittamaa jääkiekon Suomen mestaruutta 11. toukokuuta 2021.

Raumalla otettiin ilo irti kauan kaivatusta jääkiekon miesten Suomen mestaruudesta tiistaina. Poliisi arvioi, että illalla liikkeellä oli tuhansia ihmisiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Illan edetessä ilmaantui poliisille eriasteisen häiriökäyttäytymisen aiheuttamia tehtäviä. Iltayhdentoista aikaan Lounais-Suomen poliisista sanottiin, että kaikesta huolimatta juhlinta oli kuitenkin sujunut rauhallisesti.

Autojen ikkunoista hulmuavat liput, suihkulähteessä kastautuminen ja äänekäs juhlinta ovat tuttu näky suomalaisilla paikkakunnilla etenkin jääkiekkomestaruuksien ratkettua eikä poikkeuskauden mestaruusjuhlinta poikennut normaalista, vaikka poliisi olikin niin toivonut.

–  Kultajuhlat juhlitaan tänä vuonna omissa kotikatsomoissa. Iloita saa, mutta poliisin vahva suositus on, että torilla ei tavata, Lounais-Suomen poliisi kertoi Twitterissä.

Myöhemmin poliisi muistutti tviitissään kansalaisia huomioimaan turvavälit. Samalla toivottiin juhlakansan siirtyvän pikku hiljaa omiin oloihinsa.

Lukon edellisestä Suomen mestaruudesta oli vierähtänyt jo 58 vuotta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE