Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ravintoloissa myydyt alkoholiannokset voisivat halveta jopa 8,1 prosentilla, jos anniskelun arvolisäveroa alennettaisiin 14 prosenttiin

Anniskelun arvonlisäveron alentaminen lisäisi paitsi alkoholijuomien myös ruoan ja muiden palvelujen kysyntää, lasketaan Luonnonvaraskeskuksen (Luke) selvityksessä. Sen rahoitti Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Selvityksen mukaan kotimaisten tuotteiden ja palvelujen kulutus lisääntyisi yhteensä noin 172 miljoonalla eurolla, jos anniskelun alv alenisi muiden ravintolatuotteiden tasolle, eli 24 prosentista 14 prosenttiin.

Ravintoloissa myydyt alkoholiannokset halpenisivat 8,1 prosentilla, jos veron alentaminen siirtyisi kokonaisuudessaan hintoihin.

– Selvityksemme mukaan tämä merkitsisi 127 miljoonan euron kasvua ravintolapalveluiden kysyntään. Lisäksi muiden palveluiden kysyntä taloudessa kasvaisi, sanoo Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemi tiedotteessa.

Alv-alen laskennallinen työpaikkavaikutus olisi selvityksen mukaan noin 2 400 henkilöä.

Valtion verotuloja anniskelun arvonlisäveron alentaminen vähentäisi noin 70 miljoonaa euroa. Anniskelusta saatavat arvonlisäverotulot laskisivat noin 122 miljoonalla eurolla, mutta toisaalta ravitsemispalvelujen ja muiden toimialojen ansiotulo- ja arvonlisäverot kasvaisivat yhteensä noin 41 miljoonaa euroa. Lisäksi alkoholin valmisteverot lisääntyisivät noin 10 miljoonaa euroa, Luke laskee.

Luken mukaan anniskelun arvonlisäverokanta on Suomessa nykyisin EU-maiden neljänneksi korkein. Ravintoloiden tärkeimmän alkoholijuoman, oluen, verotus on EU-maiden kireintä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE