Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Razmyar Vartiaiselle kokoomuksen kähinöistä: “Erittäin paljon voimia” – Vartiainen tunnustautui yhä “tannerilaiseksi oikeistodemariksi ihan häpeilemättä”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kokoomuksen Juhana Vartiainen ja SDP:n Nasima Razmyar – Helsingin kuuden suurimman valtuustoryhmän pormestariehdokkaat kohtasivat Politiikan toimittajien pormestaritentissä tänään. Väittelyt käytiin koronaturvallisesti pareittain.

Politiikan toimittajat ry järjesti tänään Helsingin tämän hetken kuuden suurimman kuntapuolueen pormestaritentin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Ensimmäisessä tenttiparissa kohtasivaqt SDP:n ja kokoomuksen pormestariehdokkaat apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) ja kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.).

Heille kerrattiin, miten maan hallituksella ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuorella (kok.) on ollut paikka paikoin erimielisyyksiä. Julkisuuteen tämä on näkynyt esimerkiksi eripurana koronan hoitamisessa. Razmyarilta kysyttiin, kumman leirissä hän on, SDP:n ja hallituksen vai Helsingin kaupungin ja Vapaavuoren.

– En ole Vapaavuoren. Kyllä minä olen ihan Helsingin leirissä ja tässä ajatellaan helsinkiläisten parasta, hän vastasi.

Hän lisäsi puhuneensa voimakkaasti esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoiminnan puolesta.

– Kyllä minä olen aidosti huolissani myös Helsingin edunvalvonnasta. Ehkä me enemmän tarvitsemme vuoropuhelua, vähemmän tällaisia kapinakenraaleja. Kyllä Helsingin pitää keskustella, Razmyar täräytti.

Razmyarin mukaan Helsingillä on iso vastuu koko maankin kannalta, että vuoropuhelu ja hyvä vuorovaikutus myös maan hallitukseen säilyy.

Razmyarilta kysyttiin jatkokysymys, oliko sana kapinakenraali piikki nykyiselle pormestarille Jan Vapaavuorelle.

– Niin no on kyse sitten sotesta tai ylipäänsä koronanhoidosta, kyllä minun lähtökohtani on se, että viimeiseen saakka pitää keskustella, käydä vuorovaikutusta ja tuoda eri näkökulmia esiin. Kyllä tässä olen havainnut, että eihän tällainen viimeaikainen keskustelu näytä hyvältä ennen kaikkea helsinkiläisiin ja kuntalaisiin päin. Tarvitaan yhtenäisyyttä enemmän, hän vastasi.

“Erittäin paljon tsemppiä.”

Juhana Vartiainen loikkasi 2015 kokoomukseen. Tämän viikon alussa hän nousi puolueensa pormestariehdokkaaksi Kirsi Pihan luovuttua koko kuntavaaleista. Pihan luopumisen taustalla olivat ainakin kokoomuksen sisäiset linjariidat pääkaupunkiseudulla.

Vartiaiselta kysyttiin tentissä, kuinka sekaisin kokoomus Helsingissä on?

– Minä en havaitse kokoomuksessa sen kummempaa muutosta. Eduskuntaryhmästä käsin se näyttää aika samalta. Se on aina ollut laaja kansanliike, jota kuitenkin yhdistää hyvän taloudenpidon asiat. Minusta kokoomus on ainoa puolue, joka ottaa vakavasti Suomen pitkän aikavälin talousongelmat ja kestävyysvajeen. Muuten sitten puolueeseen saa mahtua aika sekalainen kööri. Minä kutsuisin itsenäni vieläkin tannerilaiseksi oikeistodemariksi ihan häpeilemättä, Vartiainen totesi.

Maahanmuuttopolitiikassa hän myönsi, että kokoomuksessa on erilaista linjaa.

– Mutta väitän, että työperäisessä maahanmuutossa kokoomus on yhtenäinen puolue, Vartiainen lisäsi.

– Kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta, olemme varmaan vihreiden kanssa maahanmuuttomyönteisin puolue.

Nasima Razmyar painotti hänkin tentissä, että työvoiman saatavuus on seuraavalla vaalikaudella ja tulevina vuosina Helsingin tärkeitä asioita.

Kokoomuksen tilanteen Razmyar luonnehti näyttäneen “kieltämättä ikävältä”.

– Sikäli toivon Juhanalle erittäin paljon voimia. Kyllähän sen oman ryhmän johtaminen on toki vaativaa tilanteessa, jossa kieltämättä kukaan ei voi kieltää, että on eräänlaista kahtiajakoa. Tuntuu välillä, että osassa asioista olette varmasti hyvin yhtenäisiä. Mutta sitten kun tulee kysymykseen, mitä haemme monikulttuurisuudella, kansainvälisyydellä ylipäänsä ja sitten ehkä maahanmuuttajien kotoutumisella, toivoisin, että kokoomuksessa olisi enemmän Juhanan linjaa kuin vastapuoleista linjaa, jota nyt on yhtä lailla ollut näkyvillä. Kyllähän teidän sisällä on selvästikin sisäistä kamppailua ja siltä osin ei muuta kuin erittäin paljon tsemppiä, Razmyar sanoi.

– Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että piirikokouksessa minut juuri valittiin yksimielisesti eli sain vaikutelman, että Juhanan linja on ainakin helsinkiläisten kokoomuslaisten linja, Juhana Vartiainen totesi.

“Minä en kuulu mihinkään kaikki verot alas -radikaaleihin.”

Nasima Razmyarin mielestä kokoomukselle palveluihin satsaaminen on ollut kivuliasta ja vaikeaa.

– Tämän olen todistanut tässä viimeisen kauden aikana täällä Helsingissä.

–  Tässä varmaan on se suurin ero demareiden ja kokoomuksen välillä, Razmyar sanoi.

Vartiainen totesi, että kokoomuksen vahva asema on takuu sille, että veroäyriä ei nosteta Helsingissä.

– Minä en kuulu mihinkään kaikki verot alas -radikaaleihin, mutta en pidä kunnallisveron nostamista hyvänä toimintatapana. Se osuu työhön ja yrittämiseen ja pahentaa niitä verotuksesta aiheutuvia kannustinongelmia, joita meillä yhdessä sosiaaliturvan kanssa on.

Razmyar sanoi olevansa samaa mieltä, että lähtökohtaisesti verotusta ei pidä korottaa.

– Mutta niin kuin sanottu, meillä on sen verran hyvä taloudellinen tilanne, kyllä sieltä jää myös aivan riittävästi resursseja meidän palvelujen kattamiseen, hän jatkoi.

“Aion olla kapinakenraali.”

Hallituksen sote-uudistusta Juhana Vartiainen kuvasi “varsinaiseksi murheenkryyniksi”. Hän pelkää muun muassa pääkaupunkiseudun rahoituksen puolesta.

– Jos ja kun minut valitaan, aion olla kapinakenraali sotessa, Vartiainen uhosi.

Razmyar muistutti muun muassa siitä, että Uusimaa on saanut soten erillisratkaisun.

– Toivon, että otat sen kapinakenraalihatun kuitenkin pois päästä ja yhdessä lähdetään aidosti vaikuttamaan siihen, että ainakaan tämä rahoitus ei meiltä merkittävästi vähenisi, Razmyar jatkoi.

Vartiainen sanoi soten muun muassa pidentävän hoitojonoja ja jos maakuntavero tulee johtavan todennäköisesti helsinkiläisten verotaakan kasvuun.

– Tässä minä aion todella pitää valtavaa kapinakenraalin hattua päässäni.

“Siis me emme vastusta kasvua.”

Razmyarin ja Vartiaisen lisäksi pormestaritentin taistelupareina olivat vihreiden ja perussuomalaisten pormestariehdokkaat Anni Sinnemäki ja Jussi Halla-aho sekä vasemmistoliiton ja RKP:n Paavo Arhinmäki ja Eva Biaudet.

Halla-ahoa muistutettiin siitä, että hän on puhunut siitä, että Helsingillä on pakkomielle kasvaa.

– Kaikki kasvu ei todellakaan ole hyvästä, hän sanoi nytkin.

– Jos kasvu esimerkiksi tarkoittaa sitä, että Helsinkiin muuttaa verovaroin asutettavia ja elätettäviä ihmisiä ja sieltä toisaalta muuttaa paljon pois niin sanottuja hyviä veronmaksajia, työssäkäyviä ihmisiä, eihän sellainen kasvu ole tietenkään hyvä asia. Tämä on juuri Helsingin kasvussa ongelmana, että sitä tuijotetaan ainoastaan määrällisenä kysymyksenä.

Halla-ahon mukaan muuttoliike ja kasvu on myös ennen kaikkea ”kvalitatiivinen kysymys”.

– Pitää katsoa, että millaisia ihmisiä tulee, minkälainen vaikutus heillä on kaupungin talouteen maksettujen verojen ja vastaanotettujen palveluiden ja tulonsiirtojen yhtälönä.

– Siis me emme vastusta kasvua, mutta kasvun pitää olla terveellä pohjalla ja kasvu ei voi olla tai sen ei tarvitse olla strategisena tavoitteena kaupungille.

“Minä en usko, että me pääsemme Helsingissä halpoihin asuntoihin niin kauan kuin…”

Anni Sinnemäki totesi, että Helsingissä on ollut melko laaja yhteisymmärrys siitä, ettei  kasvua haluta estää vaan tehdä se mahdolliseksi.

Sinnemäki painotti asuntojen rakentamista, jotta asuntomarkkinoilla olisi hyvä dynamiikka ja erilaiset ihmiset löytäisivät itselleen asunnon.

Tällä valtuustokaudella vuosina 2017–2019 yksityisen sektorin työllisyys kasvoi Sinnemäen mukaan selvästi nopeammin kuin väestönkasvu.

– Eli näyttää, että me olemme onnistuneet elinvoiman, verotulojen ja työpaikkojen luomisessa samaan aikaan kuin kasvussa.

Sinnemäki on tällä hetkellä muun muassa rakentamisesta vastaava Helsingin apulaispormestari. Hän kehuikin, että asuntorakentaminen on kasvanut ja että Tukholmaan verrattuna asuntojen hintojen nousu on ollut maltillista. Sinnemäen mukaan on rakennettu myös paljon vuokra-asuntoja ja vuokralaisilla on nyt enemmän varaa valita.

– Tämä on tasapainoilua. Minä en usko, että me pääsemme Helsingissä halpoihin asuntoihin niin kauan kuin olemme kiinnostava ja hyvä kaupunki. Mutta meidän täytyy jatkaa sitä järjestelmällistä työtä, jossa tänne valmistuu enemmän asuntoja, jotta ihmisillä on valinnanvaraa.

“Tavallaan hän vastustaa kaikkea.”

Halla-aho sen sijaan katsoi Helsingin esimerkin todistavan, että pelkkä asuntorakentaminen ei laske asumisen hintaa. Helsingille on käymässä samalla tavalla kuin monelle muulle maailman metropolille eli asuntomarkkinat polarisoituvat ja jakaantuvat kahtia.

Halla-ahon näkemyksen mukaan on yhtäältä luksusmarkkinat ja täysin tuetut asuntomarkkinat kasvavissa määrin maahanmuuttajaväestöstä ja väliinputoaja on töissä käyvä pienituloinen.

– Itse näkisin, että se että perussuomalaiset Helsingin valtuustossa on nimenomaan vastustanut asuntotuotantotavoitteen nostoa, pahentaa tätä Jussin kuvailemaa ongelmaa näiden ihmisten kannalta, jotka itselleen sitä sopivaa asuntoa Helsingin asuntomarkkinoilta etsivät, Sinnemäki sanoi.

Eva Biaudet’n kanssa tentissä olleen Paavo Arhinmäen mielestä Halla-aho yhtä aikaa vaati asumisen hintaa alas, mutta samaan aikaan ei halua lisätä kohtuuhintaista säänneltyä asuntotuotantoa ja vielä sen lisäksi ei halua lisää rakentamista Helsinkiin.

– Tavallaan hän vastustaa kaikkea, mikä on täysin mahdoton yhtälö. Sen tuloksena meidän asumisen hinta tulee kasvamaan entisestään ja rajummin, onneksi tämä ei tule toteutumaan, Arhinmäki sanoi.

Arhinmäen mukaan pitää rakentaa lisää erilaisia asuntoja, millä pystytään estämään hintojen nousu.

Biaudet painotti hänkin, että pitää olla riittävästi asuntotuotantoa.

– On ihan selvää, että me tarvitsemme vielä tuettua asuntorakentamista, jotta hinnat pysyisivät jollain tavalla kasassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE