Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Rehtori: Noin 30-vuotias mies löi häntä kasvoihin – Itä-Uudenmaan poliisi selvittää myös toista pahoinpitelyä

Lehtikuva / Martti Kainulainen

Porvoon Pääskytien koulun rehtori kertoo, että koulun pihalla oleskellut noin 30-vuotias mies löi tänään aamulla häntä kasvoihin. Lisäksi koulumatkalla ollutta oppilasta pahoinpideltiin koulun lähellä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Ennen kello yhdeksää oppilaat tulivat minun työhuoneeseeni ja kertoivat, että ulkona on häiritsevästi käyttäytyvä mies. Pyysin häntä menemään muualle, ja hän tuli luokseni ja löi minua kasvoihin, rehtori Kimmo Sirén sanoo STT:lle.

Tämän jälkeen paikalle tuli muita aikuisia ja mies poistui paikalta.

– Sitten oli tieto, että hän olisi palannut, mistä syystä oppilaat menivät luokkatiloihin ja odottivat lukkojen takana noin puoli tuntia.

Tieto miehen palaamisesta osoittautui Sirénin mukaan virheelliseksi.

Oppilaiden vanhempia on tiedotettu Wilman kautta, ja koulu tarjoaa keskusteluapua sitä tarvitseville.

Tapauksesta tiedotti aiemmin tänään Itä-Uudenmaan poliisi Twitterissä.

– Porvoossa Pääskytien koulussa on tapahtunut koulun henkilökuntaan kohdistunut pahoinpitely. Epäilty tekijä on koulun ulkopuolinen henkilö. Tapahtumasta ei aiheutunut oppilaille vaaraa. Itä-Uudenmaan poliisi jatkaa tapahtuman selvittämistä, tviitissä sanotaan.

Poliisi selvittää molempia tapauksia

Myös koulun oppilas joutui pahoinpitelyn uhriksi tänään koulumatkallaan. Porvoon kaupungin tiedotteen mukaan tekijä on sama mies, joka pahoinpiteli rehtoria. Sirén sanoo, että hänellä ei ole tästä tarkempaa tietoa. Poliisi kertoo Twitterissä tutkivansa tapausta.

– Itä-Uudenmaan poliisi selvittää myös toista pahoinpitelyä, joka on tapahtunut Porvoossa Pääskytien koulun lähistöllä jo aiemmin. Epäillyt tekijät kumpaankaan tapaukseen eivät ole vielä poliisin tiedossa.

STT ei ole tavoittanut poliisia kommentoimaan tapauksia.

Välikohtauksesta kertoi ensin Seura-lehti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
27.2.2020
Sanna Marin sanoo Demokraatin pääministerihaastattelussa, että hallitus ei tee politiikkaa uutisotsikoiden mukaan – ”Hallituskausi on nelivuotinen ja tässä ajassa pitää valmista tulla”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE