Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rehula THL:n asiantuntijan neuvolakritiikistä: On kahta koulukuntaa

Äitiys- ja lastenneuvolapalveluista vastaava, terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulinen kritisoi tänään Demokraatin haastattelussa hallituksen päätöstä siitä, että jatkossa maakunta voisi päättää ovatko maakuntien liikelaitoksessa vai sote-keskuksissa.

Hakulisen mukaan liikelaitokset ovat oikea paikka.

– Neuvolat sote-keskuksissa tarkoittaisi neuvolapalvelujen yhtiöittämistä ja kilpailuttamista, ja silloin terveyden edistäminen ja varhainen tuki kärsivät, Hakulinen sanoi.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mukaan asiantuntijoiden keskuudessa on kaksi koulukuntaa eli sekä liikelaitosten että sote-keskusten kannattajia.

Rehula saikin jo heti eilen asiasta palautetta, kun hallitus oli sote-välikysymyskeskustelussa ilmoittanut tämän hetken kantansa.

– Minä olen saanut palautetta, hyvin vahvoja kannanottoja, sekä puolesta että vastaan, onko neuvola sote-keskuksessa vai eikö se ole. Kiistatonta oikeaa ja väärää ei tässä kohtaa ole.

Rehula vuoden 2020 rajasta: Pykälien viimeistely kesken.

Lisää aiheesta

Hakulinen katsoi myös muun muassa, että hallituksen nyt kaavailemassa mallissa valinnanvapaudesta voi seurata, että perheiden, joilla on erilaisia ongelmia, mahdollisuus sukkuloida palveluissa helpottuu. Perheissä saatetaan pelätä vaikkapa mahdollisia lastensuojelutoimenpiteitä.

– Perhe voi vuoden välein päättää vaihtaa palvelupaikkaa, jos palvelut siirretään yksityisiin sote-keskuksiin.

Rehula sanoo tunnistavansa ongelman, mutta hänen mukaansa lastensuojelutapauksia varten on olemassa mekanisminsa.

– Systeemi pitää rakentaa ja nivoa neuvolaan niin, että se on kitkaton.

Rehula ei lähde arvioimaan sitä, mitä maakunnissa neuvoloiden sijoittamisesta päätetään. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) suositteli eilen liikelaitoksia.

Hallitus on kertonut, että valinnanvapauslaki astuu voimaan 1.1.2019. Tällöin niin kutsutun valinnanvapauden piirissä ovat asiakasseteli, henkilökohtainen budjetti ja hammashoito.

Osa maakuntien sote-keskuksista aloittaa vuoden 2018 puolivälissä ja osa vuoden 2019 puolivälissä. Aikataulua on siis muutettu suuntaan ja toiseen vuoden 2019 alkuun nähden.

Juha Sipilä kirjoitti tänään iltapäivällä blogikirjoituksessaan, että hitaimmat maakuntien sote-keskukset saavat painavista syistä lisäajan vuoden 2020 loppuun asti.

Juha Rehula ei päivällä halunnut päivällä lähteä arvioimaan perimmäisiä takarajoja.

– Meillä on se pykälien viimeistely nyt kesken, hän vastasi toistuvasti kysymykseen, onko vuosi 2020 takaraja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE