Me tiedämme kaikki mikä on Suomen idea – selviytyä hengissä. Tämä Mauno Koiviston toteamus Moskovan radiossa 2002 jäi historiaan. Istuin studiossa, kun Moskovan radio haastatteli Koivistoa venäjäksi.

Epäröimättä Koivisto vastasi yhdellä sanalla выжить – selviytyä hengissä. Minulle tuli kyynelet silmiin.

Mutta idea ja sen toteuttaminen edellyttää strategiaa. Väitän, että sen ydin on varautumisen lisäksi varovaisuus. Enkä suinkaan ajattele liioiteltua mielikuvaa finlandisaatiosta, joka sitä paitsi usein oli itsesuomettumista.

Professori Vesa Vares osoittaa tuoreessa kirjassaan Suomen ja Saksan sodan ajan suhteista, että pienen aseveljen oli paras varoa sanojaan ja katsoa eteensä.

Sama pätee edelleen.

Juho Kusti Paasikiven jyrähtelyt lehdistölle ja vihaiset puhelinsoitot päätoimittajille kuuluivat sodan jälkeiseen Suomeen. Valvontakomission painostuksesta Paasikivi puhui päätoimittajille helmikuussa 1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kriittisessä vaiheessa:

”Pyydän muistuttaa herroille, jotka mahdollisesti eivät tunne niitä kuuluisia sanoja, mitkä Bismarck lausui kerran, nimittäin että hallitus ja kansa ja maa saavat maksaa kaikki ne ikkunalasit, jotka sanomalehtimiehet rikkovat.”

Pärjääminen Stalinin ja hänen seuraajiensa kanssa oli Suomen ulkopolitiikan koetinkivi ja presidentin tärkein tehtävä.

Moskovan keinot pakottaa Suomi tahtoonsa rajoittuivat lopulta taloudelliseen painostukseen sekä aseiden kalisteluun, viittaamalla yya-sopimuksen velvoitteisiin.

Ulkopoliittisesti Moskovan keinot törmäsivät jo noottikriisin yhteydessä Pohjolan strategiseen tasapainoon. Enkä tarkoita tällä populistista YYA-Suomen ja Nato-Norjan asettamista punnuksina vastakkaisiin vaakakuppeihin, vaan Ruotsin keskeistä asemaa.

Jo olemassaolollaan ja ”liittoutumattomuudella, joka tähtää puolueettomuuteen sodassa” Ruotsi vahvisti Suomen selkänojaa Kremlissä. Ruotsin politiikan muuttumattomuus oli Neuvostoliiton etujen mukaista, sillä Moskovan tavoite Pohjolassa oli estää Ruotsin liittyminen Natoon.

Ruotsin läheiset suhteen erityisesti Yhdysvaltoihin eivät tätä muuksi muuttaneet. Sitä paitsi on selvää, että Neuvostoliiton tiedustelu oli perillä maiden salaisesta sotilaallisesta yhteistyöstä.

VAROVAISUUS edellytti ulkopolitiikkaa, jossa Suomi myös ennakoi kehityskulkuja, jotka voisivat aiheuttaa kitkaa Moskovan kanssa.

Varautuminen taas perustui lopulta sodan opetuksiin sekä katkeamattomaan perinteeseen. Koska Suomi välttyi miehitykseltä, myös instituutiot säilyivät – tärkeimpänä puolustusvoimat.

Sama koskee väestönsuojelun ja huoltovarmuuden takaamisen perinnettä.

Tie sodanjälkeisen ajan loppuun ajetuista Messerschmitteistä Hornet-hävittäjiin ja F-35:iin on huima. Oleellisinta oli Suomen puolustuksen perusajatus, jonka norjalainen historioitsija Nils Ørvik muotoili 1970-luvulla laittamattomasti: puolustautuminen [liittolaisen väkisin antamaa] apua vastaan, försvar mot hjälp.

Päätelmä oli sen verran suorasukainen, ettei se miellyttänyt Kekkosta.

Varsinainen varautumisen tulikoe syntyi, kun kylmä sota päättyi ja usko rauhanosinkoihin johti sotilaallisen puolustuksen alasajoon Länsi-Euroopassa.

Uudessa dokumenttifilmissä ”Suomen tie Natoon” kenraali Gustav Hägglund kommentoi jäsenyyden salakuoppia. Hän oli nähnyt, kuinka uudet natojäsenet luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta, koska Yhdysvaltain liittolaisina ei sille tai koulutetulle reserville enää nähty tarvetta.

Koska Suomi ei vielä kylmän sodan päätyttyä hakeutunut Natoon, Suomi välttyi tämän suuntaisesta järkeilystä.

Poikkeava ajattelumme ei suinkaan perustunut ylivertaiseen tietoon tai tulevaisuuden ennakointiin, vaan historian opettamaan varovaisuuteen.

Oman puolustuksen alas ajaminen ei ollut vaihtoehto.

UKRAINASSA suurhyökkäyksen jälkeistä sotaa käydään nyt viidettä vuotta. Koska hyökkääjä on maailman toinen ydinsuurvalta, ei ydinaseita voi sivuuttaa.

Silti sota on jo osoittanut, että niiden käyttö on Ukrainassa mahdotonta. Päivä päivältä todennäköisempää on, ettei Moskova saavuta aloittamalleen sodalle asettamiaan tavoitteita.

Voiko ydinasesuurvalta hävitä tavanomaisen sodan ja vielä pienempää maata vastaan? Voi kyllä.

Yhdysvallatkin harkitsi, mutta ei lopulta turvautunut ydinaseeseen Vietnamissa, sodassa, jonka se hävisi.

Naton uutena jäsenmaana Suomelle ydinaselogiikan ymmärtäminen on haaste. Siksi vallalla on paljon harhakuvia.

Presidentti Trumpin huhtikuinen uhkaus tuhota Iranin sivilisaatio sai jotkut suomalaiset tulkitsemaan tämän ydinaseella uhkaamiseksi.

Mutta ydinaseen käyttökynnys on muuttumattoman korkea, eikä niiden tabu ole poistunut.

Keskustelua ei Suomessa toki enää hallitse idealistinen vaatimus ydinaseiden kieltämisestä.

Silti ajatus, että myös Suomella on velvollisuus osallistua ydinpelotteen tukemiseen, on vielä uusi. Mutta liittokunnan turvallisuuden takaava ydinpelote edellyttää tätä.

Puolustusvoimien komentaja, kenraali Janne Jaakkola on viitannut ydinpelotteen yhteydessä termiin “nuclear IQ”.

Tällä hän tarkoittaa poliittista ja yhteiskunnallista tietoisuutta, strategista osaamista ja ymmärrystä pelotteen luonteesta, monimutkaisuudesta sekä riskeistä.

Tätä kaikkea päättäjiemme – ja kansalaisten – täytyy hankkia lisää.

ONKO VAROVAISUUTEEN puheissa yhä syytä?

Tämä vuosi on osoittanut eurooppalaisille, että Donald Trumpin aikana Valkoinen talo on herkkä arvostelulle. Tämän ovat saaneet tuta niin Saksan liittokansleri Friedrich Merz kuin Espanjan pääministeri Pedro Sanchezkin.

Myös Kiinan suuntaan kannattaa punnita sanomisensa, sillä Kiinalla on tunnetusti pitkä historiallinen muisti.

Ei sanojen harkinnan tarve päättynyt Neuvostoliiton hajoamiseen.

Vaikka meillä ei Ukrainan sodan vuoksi ole poliittisia yhteyksiä Moskovaan, asiallinen kielenkäyttö on syytä säilyttää ja välttää alarmismia.

On täysin turhaa spekuloida sillä, millainen sotilaallinen voima Venäjällä on viiden-kymmenen vuoden jälkeen ja millaisia aggressiivisia suunnitelmia sillä voi olla lähialueidensa varalta.

Sillä me emme vielä tiedä, miten sota päättyy, rintamalla tai vallanvaihtoon Moskovassa. Emmekä todellakaan tiedä, miten sodan päättyminen vaikuttaa Venäjän sisäiseen kehitykseen tai päinvastoin.

Joten projisoinnit tulevaisuuteen ovat höttöisellä pohjalla.