Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Retkeilijä putosi kalliolta Kolilla, pelastamiseen tarvittiin mönkijä

iStock

Retkeilemässä ollut henkilö putosi kalliolta Pohjois-Karjalassa Kolin kansallispuistossa maanantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta hieman ennen puoltapäivää.

Pelastuslaitoksen mukaan retkeilijä putosi noin viiden metrin korkeudesta Akka-Kolin maisemareitillä. Hän loukkaantui siinä määrin, ettei enää päässyt itse eikä muiden paikalla olleiden avustuksella pois maastosta.

Pelastajat hakivat loukkaantuneen maastosta mönkijällä, jolla hänet kuljetettiin paikalle saapuneen ensihoitoyksikön tarkastettavaksi. Tästä matka jatkui tarkempiin tutkimuksiin. Pelastuslaitoksen arvion mukaan retkeilijän vammat olivat lieviä.

Päivystävällä palomestarilla Mika Kinnusella ei ollut kertoa loukkaantuneesta tarkempia henkilötietoja STT:lle. Hänen käsityksensä mukaan retkeilijä oli poikennut jonkin verran opastetulta reitiltä, minkä jälkeen tämä oli pudonnut.

Kinnunen ei osannut suorilta käsin arvioida, kuinka usein vastaavia onnettomuuksia Kolilla sattuu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE