Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Reuters: Pohjois-Korean ohjukset evät ole riippuvaisia moottoreiden tuonnista

Pohjois-Korea pystyy todennäköisesti tuottamaan itse moottoreita ohjuksiinsa, kertovat uutistoimisto Reutersin haastattelemat yhdysvaltalaiset tiedustelulähteet.

– Meillä on tiedustelutietoa, joka antaa ymmärtää, ettei Pohjois-Korea ole riippuvainen moottoreiden tuonnista, kertoi yksi lähteistä.

– Sen sijaan arvioimme, että heillä on kyky tuottaa moottoreita itse.

Reutersin lähteet eivät kertoneet yksityiskohtia siitä, mihin arvio perustuu.

New York Times uutisoi maanantaina, että Pohjois-Korea onnistui mannertenvälisessä ohjuskokeessa, koska se oli hankkinut rakettimoottoreita laittomilta markkinoilta. Moottorien arveltiin olevan todennäköisesti peräisin ukrainalaiselta tehtaalta.

Ukrainan avaruusviraston edustaja vahvisti, että moottorit oli valmistettu Ukrainassa, mutta ne oli tarkoitettu käytettäväksi ainoastaan Venäjälle toimitettavissa avaruusraketeissa. Ukrainan turvallisuus- ja puolustusneuvoston edustaja puolestaan kiisti, että Ukraina olisi koskaan toimittanut Pohjois-Korealle ohjusteknologiaa tai rakettimoottoreita.

Yhdysvallat tukee Ukrainaa taistelussa Venäjän tukemia separatisteja vastaan Itä-Ukrainassa. Reutersin mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja kiitteli Ukrainan pyrkimyksiä hillitä aseiden leviämistä, kun häneltä kysyttiin ukrainalaisvalmisteisten moottoreiden mahdollisesta päätymisestä Pohjois-Koreaan.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE