Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

19.12.2016 20:47 ・ Päivitetty: 19.12.2016 21:27

Ainakin 9 kuoli Berliinissä rekan ajettua väkijoukkoon, kuljettaja otettu kiinni

Berliinissä ainakin yhdeksän ihmistä kuoli ja viitisenkymmentä loukkaantui rekan ajettua väkijoukkoon joulumarkkinoilla maanantai-iltana. Poliisi epäilee, että kyseessä oli tahallinen hyökkäys.

– Tutkimme, onko kyse terrorihyökkäyksestä. Emme vielä tiedä, mitä tämän takana on, sanoi poliisin tiedottaja uutistoimisto AFP:n mukaan.

Berliinin poliisi ilmoitti ottaneensa kiinni yhden ihmisen, joka mahdollisesti saattaa olla rekan kuljettaja. Rekan apukuljettaja kuoli tapahtumapaikalla.

Poliisi kehotti Twitterissä kaupunkilaisia pysymään kodeissaan. Poliisin mukaan ei kuitenkaan ole viitteitä, että tilanne olisi enää vaarallinen.

Rekka syöksyi jalkakäytävän yli Breitscheidplatzille aivan kaupungin keskustassa. Breitscheidplatzin aukion tunnetuimpia nähtävyyksiä on Keisari Vilhelmin muistokirkko.

Saksassa on tänä vuonna tehty useita hyökkäyksiä, joiden tekijäksi on ilmoittautunut äärijärjestö Isis. Heinäkuussa Beijerissa 17-vuotias mies hyökkäsi junassa kirveen ja veitsen kanssa ihmisten kimppuun, jolloin viisi ihmistä haavoittui. Samassa kuussa 15 ihmistä haavoittui itsemurhaiskussa Ansbachin kaupungissa niin ikään Baijerissa.

Helmikuussa 16-vuotias tyttö puukotti poliisia keittiöveitsellä oletettavasti Isisin määräyksestä

Ranskan Nizzassa mies ajoi rekalla väkijoukkoon heinäkuussa, jolloin 85 ihmistä kuoli ja 300 loukkaantui. Äärijärjestö Isis otti iskun nimiinsä, mutta syyttäjän mukaan hyökkääjän ja äärijärjestön yhteyttä ei ole kuitenkaan ole voitu vahvistaa aukottomasti.

Juttua on täydennetty uusilla tiedoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU