Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ria Novosti: Nukkehallinnon virkamies on kuollut Ukrainan iskussa

Google Maps

Venäläisen nukkehallinnon virkamies on kuollut Ukrainan joukkojen tekemässä iskussa Hersonissa, kertoo Venäjän valtion omistama Ria Novosti -uutistoimisto perjantaina.

Uutistoimiston mukaan Venäjän alueelle asettama varaturvallisuuspäällikkö kuoli ohjusiskussa Hersonin keskustassa.

Eteläisessä Ukrainassa sijaitsevaa Hersonia ollaan liittämässä osaksi Venäjää. Donetskin, Luhanskin, Zaporizhzhjan ja Hersonin sulauttamisen verukkeena toimivat tiistaina päättyneet valekansanäänestykset.

Länsimaat ja Ukraina eivät tunnusta valekansanäänestyksiä tai alueliitoksia.

UKRAINASSA ainakin 23 ihmistä on kuollut ja 28 haavoittunut Venäjän iskussa humanitaariseen saattueeseen Zaporizhzhjassa maan eteläosassa, kertovat alueviranomaiset.

Alueen kuvernöörin Telegram-viestipalvelussa antaman tiedon mukaan kaikki uhrit olivat paikallisia siviilejä.

Brittilehti Guardianin mukaan Venäjä käytti iskussa S-300 -ilmatorjuntaohjuksia. Ohjukset osuivat markkinapaikalle, jonne saattue oli pysähtynyt.

Venäjän asettaman miehityshallinnon edustajan Vladimir Rogovin mukaan saattueeseen iskivät ukrainalaiset itse.

-  Ukrainan hallinto yrittää esittää, että tapahtunut johtuu Venäjän joukkojen tulituksesta, turvautuen katalaan provokaatioon. Ukrainan taistelijat tekivät jälleen uuden terroriteon, Rogov väitti.

Saattue oli matkalla noutamaan ihmisiä pois Venäjän miehittämältä alueelta.

Venäjä tulitti ennen saattueiskua useita kaupunkeja alueella, muun muassa läheistä Dniproa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE