Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Rihannan pahoinpitelystä tuomittu Chris Brown nyt raiskausepäilyjen keskellä – haluaa nostaa kanteen kunnianloukkauksesta

Raiskausepäilyn vuoksi pidätetty yhdysvaltalainen R&B-tähti Chris Brown vapautettiin tiistaina Pariisissa ilman syytteitä. Brown oli pidätettynä yön yli kuulustelujen takia. Syyttäjän toimiston mukaan asian tutkinta jatkuu.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

25-vuotias nainen on syyttänyt Brownia loistohotellissa tapahtuneesta raiskauksesta. Uutistoimisto AFP:lle nimettömänä puhuneen tutkintalähteen mukaan nainen syyttää Brownia sekä tämän ystävää ja henkivartijaa raiskauksesta Mandarin Oriental -hotellissa viime viikon tiistaina. Lähteen mukaan Brownia kuulusteltiin myös epäillystä huumerikoksesta.

Brown on kiistänyt vahvasti syytökset ja haluaa asianajajansa mukaan nostaa kanteen kunnianloukkauksesta.

Brown, 29, on menestynyt R&B-laulaja ja räppäri, mutta viime vuosina hän on ollut enemmän julkisuudessa rötöstensä vuoksi. Vuonna 2009 hänet tuomittiin silloisen naisystävänsä Rihannan pahoinpitelystä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE