”Rikkihän siinä menee niin palikka kuin reikä” – Maria Guzenina: Maakuntamallia runnotaan pääkaupunkiseudulle

Kari Hulkko
Kari Hulkko

SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina arvostelee voimakkaasti hallitusta kyvyttömyydestä nähdä pääkaupunkiseudun erityispiirteitä koko Suomen veturina. Vuodesta 2004 Espoon kuntapolitiikassa mukana ollut Guzenina valittiin maanantaina kotikaupunkinsa kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.

Guzeninan mukaan pääkaupunkiseudulla sote-uudistuksen mallikkaan etenemisen turvaa vain se, että Sipilän hallitus alkaa kuunnella alueen kuntien päättäjiä. Suomella ei ole varaa heikentyviin sosiaali-ja terveydenhuollon palveluihin.

– Ei se olisi maan hallitukselle arvovaltatappio, että pääkaupunkiseudulle tulisi alueen erityispiirteet huomioiva sote-ratkaisu. Sipilän hallituksen asenne on tällä hetkellä ylimielinen. Maakuntamallin runnominen pääkaupunkiseudulle on yhtä hedelmällistä kuin neliön muotoisen palikan tunkeminen kolmion muotoiseen reikään. Rikkihän siinä menee niin palikka kuin reikä.

Sen sijaan hallituksen päätös tukea pääkaupunkiseudulle tärkeän Raide-Jokerin rakentamista saa Espoon valtuuston tuoreelta puheenjohtajalta kiitoksen.

– Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksen osalta olemme peräänkuuluttaneet valtiovallan parempaa vastuunkantoa. Pääkaupunkiseudulla kaupungit haluavat kantaa vastuunsa esimerkiksi tarvittavan asuntotuotannon lisäämiseksi, mutta valtiovalta on istunut jarrujen päällä ja viivytellyt tärkeiden liikenneinvestointien päätöksiä.

– Siltarumpupolitiikka ei nosta Suomea jaloilleen. Pääkaupunkiseudulle kannattaa investoida. Täällä luodaan kasvua koko maalle, tähdentää Guzenina.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat