Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Rikollisjengin pomo saattoi olla Norrköpingin räjähdyksen kohde – poliisi ei kommentoi

Räjähdys vavisutti norrköpingiläisen kerrostalon rappukäytävää aamulla.

Ruotsissa kerrostalossa keskiviikkoaamuna tapahtuneen räjähdyksen kohteena saattoi olla paikallisen rikollisjengin pomo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Räjähdys vavisutti norrköpingiläisen kerrostalon rappukäytävää aamukuuden aikoihin. Kaksi asuntoa kärsi vakavia vahinkoja ja koko rappukäytävä jouduttiin evakuoimaan.

Sanomalehti Aftonbladetin mukaan useat asukkaat saivat lieviä vammoja muun muassa lasinsirpaleista.

– Istuin keittiössä, kun yhtäkkiä päälleni satoi lasia samaan aikaan kun kuului voimakas räjähdys, eräs heistä kertoi lehdelle.

Uutistoimisto TT:n mukaan rapussa asuu 39-vuotias mies, joka on johtavassa asemassa paikallisessa rikollisjengissä. Samaan jengiin kuulunut miehen ystävä ammuttiin kuoliaaksi viime kuussa yökerhon ulkopuolella Norrköpingissä.

Poliisi selvittää ampumisen ja räjähdyksen mahdollisia yhteyksiä, muttei keskiviikkona halunnut kommentoida asiaa enempää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE