Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Rikostilastot kaunistuivat – Suomessa pöllittiin enää noin 55 pyörää päivässä

Polkupyrövarkaudet ovat kääntyneet vuosikymmenen kasvun jälkeen loivaan laskuun.  Vakuutusyhtiöille ja poliisille ilmoitettiin viime vuonna edellisvuotta vähemmän varastettuja polkupyöriä, kertoo Finanssialan keskusliitto.

Yhteensä vakuutusyhtiöille ilmoitettiin viime vuonna noin 17 800 pyörävarkautta. Poliisille ilmoitettiin runsaat 20 300 varastettua pyörää, mikä on keskimäärin 55 pyörävarkautta päivää kohden.

Syy erillisiin lukuihin on, että varkaudesta ei esimerkiksi pyörän vähäisen arvon takia välttämättä ilmoiteta vakuutusyhtiölle.

– Kaikki varkaudet pitäisi aina ilmoittaa poliisille, vaikkei haluaisikaan korvauksia. Siten saataisiin tarkempia tietoja pyörävarkauksista ja se helpottaisi niiden selvittämistä. Nyt ilmi tulee vain jäävuoren huippu, sanoo Finanssialan Keskusliiton turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.

Edellisvuonna vakuutusyhtiöille ilmoitettiin noin 18 400 ja poliisille 22 800 pyörävarkautta.

Pyörään kannattaa Finanssialan keskusliiton mukaan hankkia jonkinlainen yksilöllinen tunnistuste, kuten numerosarja runkoon. Sekä pyörästä että tunnisteesta kannattaa myös ottaa valokuva.

Pyörä kannattaa aina pysäköitäessä kahlita kiinteään esineeseen ja lukita kahdella lukolla.

– Runkolukko estää pyörällä ajamisen. Kaarilukolla kiinnitettyä pyörää taas ei voi napata olalle ja kantaa pois, Pänkäläinen sanoo.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE