Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Riku Aalto ja Eeva-Liisa Inkeroinen: “Kehitys kulkee kohti paikallista sopimista. Hyvät kokemukset vauhdittavat kehitystä.”

“Työmarkkinoilla kehitys kulkee kohti paikallista sopimista. Hyvät kokemukset vauhdittavat kehitystä. Sen vuoksi meneillään olevat viikot kannattaa käyttää rakentaviin neuvotteluihin. Onnistuessaan teknologiateollisuuden yritykset näyttävät suuntaa koko työmarkkinoille.”

Teollisuusliitto ry:n puheenjohtaja Riku Aalto ja Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen ovat laatineet yhteisen kirjoituksen keskiviikon Helsingin Sanomiin.

“Teknologiateollisuuden uuden työehtosopimuksen mukaan työpaikoilla on juuri nyt tärkeä hetki paikallisessa sopimisessa. Työehtosopimuksen mukaan ensisijainen vaihtoehto on, että palkoista sovitaan paikallisesti ottaen huomioon yrityksen ja työpaikan tilanteet ja tarpeet sekä lisäksi muun ­muassa palkkauksen kannustavuus ja oikeudenmukaisuus. ”

Paikallisen palkkaratkaisun neuvottelevat työn­antaja ja luottamusmies.

Aalto ja Inkeroinen muistuttavat, että paikallisille palkkaneuvotteluille on aikaa joulukuun puoliväliin saakka.

“Jos ratkaisua ei tehdä, sovelletaan liittojen neuvottelemaa niin sanottua perälautamallia. Paikallisen palkkaratkaisun neuvottelevat työn­antaja ja luottamusmies. ”

Esimerkiksi kuusi pekkaspäivää voidaan vaihtaa työpäiviksi ja lomaraha vapaaksi.

Lisää aiheesta

Heidän mukaansa juuri voimaan tullut työehtosopimus avaa uusia mahdollisuuksia myös työaikajoustoihin.

“Esimerkiksi kuusi pekkaspäivää voidaan vaihtaa työpäiviksi ja lomaraha vapaaksi. Neuvottelujen ensimmäinen askel on tällöin kehyssopimus työnantajan ja luottamusmiehen välillä. Lisäksi on mahdollista sopia palvelusvuosilisän vaihtamisesta vapaaksi. Yhdessä sovitut joustot palvelevat molempien osapuolien tarpeita. ”

Kummatkin korostavat luottamusmiesten asemaa.

“On välttämätöntä, että luottamusmiehillä on kaikki tarvittava tieto ja myös työnantajalla valmius paikallisiin neuvotteluihin. Työehtosopimuksen solmineet liitot ovat antaneet jäsenilleen merkittävän vallan poiketa sopimuksesta tai täydentää sitä. Siksi paikallisissa neuvotteluissa työntekijöitä edustaa usein luottamusmies. “

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE