Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Riku Aalto odotetusti Teollisuusliiton johtoon – “Me emme lähde liikkeelle uhitellen vaan oman arvomme tuntien”

Uuden Teollisuusliiton puheenjohtajaksi on valittu odotetusti eilen lakkautetun Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Muita ehdokkaita ei ollut. Metallin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esitti häntä aiemmin johtoon yksimielisesti. Aalto, 52, toimi liiton puheenjohtajana vuodesta 2008.

Metalliliiton, Teollisuusalojen ammattiliiton Teamin ja Puuliiton yhdistyminen 230 000 jäsenen Teollisuusliitoksi sinetöitiin eilen, kun Metalliliiton ylimääräinen liittokokous hyväksyi fuusion. Teollisuusliitto aloitti toimintansa välittömästi.

Riku Aalto muistutti valintansa jälkeen, että liitto voi ammentaa voimansa vain jäsenistöstään. Hän kiitti myös kaikkia yhdistymisprosessissa mukana olleita kolmen liiton henkilöitä.

– On ilahduttavaa huomata, että Teollisuusliittoa on rakennettu jäsenten edun näkökulmasta. Muuta lähestymistapaahan ei voisi ollakaan.

Hän korosti, että työ alkaa vasta nyt.

– Suurin virheemme olisi luulla, että työ on nyt päätöksessä: “Teollisuus, tässä tämä nyt on”. Edessä on ankara työpuhde, että saamme yhdistettyä kolme liittoa saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ennakkoluuloja ja ylimitoitettuja odotuksiakin varmasti on.

Aalto määritteli näin: “Tähtäimessä on entistä uljaampi ja modernimpi teollisuuden teollisuusliitto, joka pystyy vastaamaan jäsenten toiveisiin ja tarpeisiin.”

Lisää aiheesta

– Me emme lähde liikkeelle uhitellen vaan oman arvomme ja asemamme tuntien tälle tielle. Ja se asema ja arvo on aika suuri.

TEAM ja Puuliitto päättivät jo aiemmin liittojensa lakkauttamisesta siten, että yhdistyminen osaksi uutta Teollisuusliittoa voi toteutua ensi vuoden alussa. Liittofuusio toteutetaan siten, että TEAMin ja Puuliiton ammattiosastot hakevat jäsenyyttä Teollisuusliitossa.

Myös ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka oli jo aiemmin sovittu isoimmalle liitolle, Metallille. Varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti lakkautetun liiton liittosihteeri Turja Lehtonen.

Metalliliiton edustajista valittava Teollisuusliiton hallinto on väliaikainen ja se jatkaa tehtävässään ensi syksyyn saakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE