Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne brexit-neuvotteluista: Kaikki vaihtoehdot ovat vielä mahdollisia

Tilanne Britannian EU-eron jälkeen on yhä hyvin auki, sanoi pääministeri Antti Rinne (sd.) maanantai-iltana. Hänen mukaansa kaikki vaihtoehdot ovat vielä mahdollisia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rinne kommentoi asiaa lehdistötilaisuudessa Eurooppa-neuvoston tuleva puheenjohtajan, Belgian pääministeri Charles Michelin kanssa. Pääministerit tapasivat maanantai-iltana Kesärannassa.

Keskusteluiden agendalla olivat muun muassa ilmastonmuutoksen hillintä ja akuutti brexit-tilanne.

Britannia ja EU yrittävät kiivaasti saada sopua aikaan, jotta Britannian sopimukseton ero EU:sta lokakuun lopussa vältettäisiin. Ratkaisevana pidetty EU-johtajien huippukokous alkaa torstaina.

Rinne arvioi, että neuvotteluita täytyy jatkaa EU-kokouksenkin jälkeen, jos se mahdollistaa sopimuksen aikaan saannin.

– Minusta meidän ei ole käytännössä mahdollistakaan saada sopua ennen kokousta. Meillä on oltava enemmän aikaa ja neuvoteltava myös tapaamisen jälkeen.

Brexit-neuvottelujen edistymisestä on tihkunut varsin vähän tietoja julkisuuteen.

– Irlannin ja Britannian pääministerin viime päivien neuvottelut ovat luoneet hieman toivoa, sanoi taas Michel.

“EU:n tulee olla aktiivisempi Turkin suhteen”.

Michel ja Rinne kertoivat myös keskustelevansa ilmastonmuutoksesta ja siitä, että päästöleikkaukset voidaan varmistaa sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Michel sanoo tukevansa tavoitetta hiilineutraalista EU:n taloudesta vuonna 2050 ja pitävänsä ilmastotoimia EU:n tärkeimpänä tavoitteena.

Lisäksi he kommentoivat Turkin hyökkäystä Pohjois-Syyriassa.

– Olemme tehneet selväksi niin Suomen kuin EU:n osalta, että hyökkäys Syyriaan ei ole oikein. Olemme vaatineet heitä lopettamaan hyökkäyksen niin pian kuin mahdollista, Rinne sanoi.

Pääministerin mukaan tilanne on entistä monimutkaisempi, kun myös Syyrian hallinnon joukot ovat saapuneet alueelle.

– Se tarkoittaa, että EU-maiden tulee olla jollain tapaa yhdessä aktiivisempia ja toimia Turkin suhteen, Rinne sanoi.

Myös Michelin mukaan EU voi ottaa asian ratkaisussa roolia. EU:n suhteista Turkkiin aiotaan keskustella myös torstaina alkavassa tapaamisessa, Michel sanoi.

Maanantaina Luxemburgissa koolla olleet EU-maiden ulkoministerit sopivat aseiden viennin keskeyttämisestä Turkkiin yhteistuumin. Asiasta ei tehty aikaa vievää EU-tason päätöstä, mutta jokainen maa on seuraamassa yhteistä linjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE