7.2.2015 10:56 ・ Päivitetty: 7.2.2015 10:56
Rinne: ”Emme lepää ennen kuin naisten euro on yhtä kuin miesten euro”
– SDP ei edelleenkään vilkuile sivuille. Me tarjoamme oman vaihtoehtomme tämän maan kehittämiseksi, linjasi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne avatessaan SDP:n puheenjohtaja- ja ehdokaspäivät Vantaalla.
Me kannatamme yhteiskuntaa, jossa vahvat eivät sanele heikommille, miten heidän tulee elää.
Rinteen mukaan SDP:n vaihtoehto on työn, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden viesti ja viesti jakamattomasta ihmisarvosta sekä yhdessä sopimisen voimasta.
– Me kannatamme yhteiskuntaa, jossa vahvat eivät sanele heikommille, miten heidän tulee elää. Puolustamme sitä, että asioista sovitaan yhdessä, me puolustamme yhteisymmärrystä ja suomalaista sopimisen kulttuuria – toisin sanoen kokoomuksen parjaamaa konsensusta, Rinne korosti.
Eriarvoistumiselle stoppi
Rinteen mukaan SDP:n menestyminen vaaleissa on erityisen tärkeää eriarvoistumisen pysäyttämiseksi.
– Suomi on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Hallituksesta riippumatta tulevalla vaalikaudella tehdään merkittäviä säästöpäätöksiä ja kulujen karsintaa. Ja tässä, jos jossain, tarvitaan vahvaa arvopohjaa, hän sanoi.
– Kun tuloerot kasvavat, kasvavat mahdollisuuksien erot. Mitä eriarvoisempi yhteiskunta on, sitä kauempana toisistaan ovat hyvä- ja huonosaisten ihmisten käsitykset elämästä. Mitä syvemmäksi kuilu kasvaa, sitä syvemmäksi kasvaa pelko ja epäluulo, Rinne sanoi.
Sama palkka samasta työstä
Keskeiseksi politiikan kärkitavoitteeksi Rinne nosti palkkatasa-arvon. Hän sanoi, että samaan tapaan kuin SDP taisteli maahan kahdeksan tunnin työpäivän ja maksuttoman peruskoulutuksen, taistelee SDP nyt maahan palkkatasa-arvon.
– Emme lepää ennen kuin tämä työ on saatu päätökseen ja naisten euro on yhtä kuin miesten euro, hän sanoi.
– Tavoittelemme Suomea, jossa pienet tytöt eivät voi uskoa korviaan kuulleessaan, että joskus äiti sai huonompaa palkkaa kuin isä samasta työstä, Rinne kuvaili.
Perhevapaajärjestelmän uudistamista kohti tasajakomallia on jatkettava.
Rinteen mukaan toimia tarvitaan monella sektorilla, yksi tärkeä kysymys on hoivavastuun tasaisempi jakaminen.
– Siksi perhevapaajärjestelmän uudistamista kohti tasajakomallia on jatkettava. Se edellyttää palkkatasa-arvon toteutumista. Toinen oleellinen kysymys on osa-aikatyön ja hoivan yhdistäminen, Rinne sanoi.
Osaksi palkkaratkaisua
Yksi keino työmarkkinapolitiikan liikuttamisesta oikeaan suuntaan tasa-arvon puolesta on Rinteen mukaan, että valtio asettaa tavoitteen osaksi tulevaa palkkaratkaisua.
– Tulemme joka tapauksessa edistämään kattavan maltillisen palkkaratkaisun syntyä. Mahdollinen tuloveronkevennysvara voidaan käyttää osana tällaista ratkaisua. Kevennys voisi olla suurempi, mikäli ratkaisu sisältää tasa-arvoelementtejä, joilla paikataan sukupuolten välisiä kuiluja ansioissa tai parannetaan epätyypillisissä työsuhteissa työtään tekevien asemaa, Rinne sanoi.
Rinne painotti, että halun tasa-arvouudistuksiin on lähdettävä työmarkkinajärjestöistä.
– Alleviivaan kuitenkin, että mikäli SDP on hallituksessa, tasa-arvouudistuksille asetetaan porkkana. Tasa-arvo palkkauksessa ja reilut työehdot tarkoittavat tuntuvampaa vastaantuloa hallitukselta. Tämä on tarjous, josta pidetään kiinni, Rinne lupasi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.