Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne ensimmäisenä pääministerinä mukana Pride-kulkueessa – lue Rinteen Pride-terveiset

Suomi on yksi maailman parhaista maista asua, elää, opiskella, yrittää, tehdä töitä, rakastua ja rakastaa. Meillä on paljon ylpeydenaiheita.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

En missään nimessä väitä, että suomalainen yhteiskunta on täydellinen. Mutta paljon on tapahtunut – varsinkin tasa-arvon ja vähemmistöjen oikeuksien parantamisen kohdalla.

Olen itse sitä ikäluokkaa, että olen elänyt ajan, jolloin rikoslaissa syrjittiin seksuaalivähemmistöjä. Vuonna 2019 tuntuu täysin käsittämättömältä, että vielä vuonna 1971 homoseksuaalisuus oli rikos, että vielä vuonna 1981 se katsottiin sairaudeksi ja että vasta vuonna 1995 kiellettiin syrjiminen seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. En voi edes kuvitella, kuinka omituiselta edellinen virke tuntuu kaksikymppisistä nuorista suomalaisista. On kuitenkin tärkeää kirjoittaa tuo virke, sillä se osoittaa, että maailma muuttuu parempaan suuntaan.

Maailma ei kuitenkaan muutu itsestään, vaan sen muuttamiseen tarvitaan rohkeita ihmisiä.

Seksuaali-, ja sukupuolivähemmistöjen historia on kunniakas, mutta seksuaalivähemmistöjen kohtelun historia ei ole sitä. Ei Suomessa eikä maailmalla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat kulkeneet pitkän ja aivan liian kivisen tien. Matkalle kohti tasa-arvoa on mahtunut epäasiallista ja epäoikeudenmukaista kohtelua, syrjintää ja pelkoa.

Vaikka ympäröivä yhteiskunta on ollut jopa vihamielinen, rohkeat ihmiset ovat pitäneet päänsä pystyssä. He ovat kulkeneet ylpeänä eteenpäin kohti yhdenvertaisuutta, jotta kaikki voisivat olla juuri sitä mitä ovat. He ovat kulkeneet eteenpäin, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi murtua.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat kulkeneet pitkän ja aivan liian kivisen tien.

Lisää aiheesta

On hienoa, että seksuaali-, ja sukupuolivähemmistöjen ei tarvitse enää kulkea yksin. Helsingin poliisi arvioi viime vuonna, että pride-kulkueeseen osallistui lähes 100 000 ihmistä. Se osoitti upealla tavalla, että suomalaiset haluavat puolustaa ihmisoikeuksia ja lisätä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Ne ovat myös hallitukselleni tärkeitä asioita.

Kun puolustamme rohkeasti jokaisen ihmisen jakamatonta ihmisarvoa, maailma muuttuu oikeudenmukaisemmaksi paikaksi – meille kaikille ihmisille. Tämän puolesta me puhumme ja teemme töitä. On täysin yksiselitteistä, että Suomen perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ihmisoikeudet kun eivät ole mielipidekysymys eikä toisten ihmisten rakkaus ole keneltäkään pois – varsinkaan poliitikoilta.

Uskon, että tänä vuonna entistä suurempi määrä suomalaisia marssii Pride-kulkueessa. Olen itsekin mukana lauantain Helsinki Pridella ensimmäisenä Suomen pääministerinä. Maailma ei ole valmis, mutta suunta on eteenpäin kohti entistä tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa – yhdessä.

Pääministeri Antti Rinne

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE