Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne esittänyt presidentille laajamittaista keskustelua sisäisen turvallisuuden vahvistamisesta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on kommentoinut Turun puukotuksia Twitterissä ja Facebookissa.

– Järkyttäviä tapahtumia Turussa. Näin ei pitäisi tapahtua missään eikä mistään syystä, Rinne kommentoi aiemmin heti ensitietojen jälkeen.


Myöhemmin hän on päivittänyt käyneensä keskustelun tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa Turun tapahtumista.

– Esitin, että puolueiden puheenjohtajien ja tasavallan presidentin välillä käydään laajamittainen ja faktoihin pohjautuva keskustelu tapahtuneeseen ja sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen liittyen. Presidentti Niinistö kannatti esitystäni, Rinne kertoo.

– Syvä osanottoni uhrien omaisille, hän jatkaa.


Myös muun muassa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on tviitannut asiasta:

Turun keskustassa puukotettiin ainakin kahdeksaa ihmistä, joista kaksi on kuollut, kertoi poliisi tiedotustilaisuudessa. Poliisin mukaan epäilty tekijä on sairaalahoidossa.

Turun yliopistollisen keskussairaalan ylilääkärin mukaan sairaalaan saapui yhteensä yhdeksän haavoittunutta, joista yksi kuoli.

STT kertoo, että viranomaiset eivät vielä kommentoineet tapahtumien tarkempaa kulkua, esimerkiksi sitä, missä toinen uhreista oli kuollut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE