Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

2.6.2019 16:22 ・ Päivitetty: 2.6.2019 17:19

Rinne: Hallitukseen 19 ministeriä

Hallituksen muodostajan Antti Rinteen (sd.) mukaan uuteen hallitukseen tulee 19 ministeriä.

Rinne kertoi asiasta medialle Säätytalon edustalla. Hän ei toistaiseksi kertonut tarkempia tietoja uuden hallituksen salkkujaosta.

Rinne myös tviittaa, että hallitusohjelma on valmis ja ministerijako on tehty.

Rinteen mukaan hallitusohjelmasta tiedotetaan huomenna aamupäivällä kello 10.30 Helsingin Oodi-kirjastossa.

Aiemmin puhuttu 18 ministeristä

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoi viime viikolla, että hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden kesken vallitsisi yksimielisyys siitä, että uuteen hallitukseen tulisi 18 ministeriä.

Julkisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan 18 ministerisalkkua olisi jaettu siten, että SDP olisi saanut seitsemän ministerinsalkkua, keskusta viisi, vihreät kolme, vasemmistoliitto kaksi ja RKP yhden salkun.

Samaan syssyyn kuitenkin myös arvioitiin, ettei RKP suostuisi yhteen salkkuun nikottelematta.

Myös salkkujen kantajista on esitetty julkisuudessa lukuisia arvailuja. Ilmeisintä on, että ainakin puolueiden puheenjohtajat istuvat tulevassa hallituksessa.

STT–IIRO-MATTI NIEMINEN, MINNA PULLI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU