Politiikka

Rinne IL:lle alavireisistä gallupluvuista: ”Puheenjohtajaan on helppo käydä kiinni”

LEHTIKUVA / LINDA MANNER
LEHTIKUVA / LINDA MANNER
LEHTIKUVA / LINDA MANNER

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi SDP:n kannatusta ja tilannetta Iltalehden tänään julkaisemassa haastattelussa.

Rinteen haastattelu on tehty Jyväskylässä, missä SDP on koolla järjestöpäivillä ja puoluevaltuusto asetti eilen kansanedustaja Tuula Haataisen puolueen presidenttiehdokkaaksi.

– Nytkään puoluevaltuuston kokouksessa ei tullut esiin mitään sellaista, mikä osoittaisi suoraa epäluottamusta puheenjohtajuuteeni tai että olisi lähtölaskenta päällä, Rinne toteaa.

Rinne kuitenkin myöntää tietävänsä, että selän takana puhutaan kaikenlaista.

– SDP on iso kansanliike, tänne mahtuu monenlaista mielipidettä. Ja kun gallupkannatus ei tällä hetkellä ole maailman parasta, puheenjohtajaan on helppo käydä kiinni.

– Tuntuu kuin edessä olisi seinä, kun viesti ei tavoita, hän harmittelee.

Tuoreimmissa puoluekannatuskyselyissä SDP:n kannatus on ollut alavireinen.

Rinteen mukaan puolueella on oma analyysinsa niistä syistä, mistä tämä johtuu, ja niiden asioiden suhteen on jo käynnistetty selkeitä operaatioita.

”Tarkoitan niitä henkilöitä, jotka ovat esittäneet kovaa kritiikkiä puolueen toimintaa kohtaan, mutta eivät ole itse pistäneet itseään likoon.”

Rinne sanoo IL:ssä ymmärtävänsä keskustelun SDP:n suosiosta ja nykytilanteesta, mutta hän toivoisi pelkän moittimisen sijaan myös rakentavia ehdotuksia.

– Tarkoitan niitä henkilöitä, jotka ovat esittäneet kovaa kritiikkiä puolueen toimintaa kohtaan, mutta eivät ole itse pistäneet itseään likoon. Tämä koskee myös puoluetovereita.

Iltalehdessä kirjoitettiin lauantaina, että Rinne olisi vaatinut SDP:n puoluehallituksen jäseniltä ehdotonta tukea ja luottamusta itselleen.

– Höpöhöpö. Olen vain todennut, että tämän työn tekeminen on helpompaa, jos on porukan tuki takana. Se kai lienee ihan luonnollinen näkemys.

Rinne toivoo puolueen menevän eteenpäin yhdessä ja tukevan valittua presidenttiehdokasta yhdessä.

Huonohenkinen keskustelu puolueen sisällä vaikuttaa julkikuvaan ja kannatukseen.

– Jos puukkoja heitellään koko ajan, niin kyllähän se heikentää ihmisten kokemaa luottamusta ja uskottavuutta, Rinne muotoilee.

– Niillä, jotka näitä puukkoja heittelevät ja sivaltelevat selän takana piilossa, on ihan oma agendansa – se on vahingoittaa sosialidemokraattista puoluetta. Ja se on huono agenda.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat