Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne: “Kaikissa kolmessa on vahvaa potentiaalia Suomen seuraavaksi presidentiksi”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tiedotustilaisuudessa Helsingissä, jossa kerrottiin torstaina 6. kesäkuuta, että puolue lähtee omalla ehdokkaalla presidentinvaaleihin.

SDP:n puoluevaltuustossa tänään puhunut puheenjohtaja Antti Rinne hehkutti SDP:n jäsenten asettaneen puolueen presidenttiehdokasehdokkaiksi “kolme upeaa ihmistä, kolme upeaa sosialidemokraattia”.

– Nämä kolme aitoa, osaavaa ja hienoa ihmistä ovat kiertäneet yhdessä ja erikseen maata viimeisten kahden kuukauden ajan. He ovat levittäneet hienolla tavalla sosialidemokratian sanomaa globaaleista kysymyksistä, eurooppalaisista ratkaisuista ja siitä arvopohjasta, jolla Suomea haluamme rakentaa.

– Näissä kaikissa kolmessa on vahvaa potentiaalia Suomen seuraavaksi Tasavallan Presidentiksi, Rinne totesi.

– Jokainen näistä hienosta naisesta on personallisuudeltaan, osaamiseltaan ja olemukseltaan ainutlaatuinen ilmiö. Tehdään tänään asetettavasta ehdokkaasta meille demareille yhteinen ilmiö.

Rinne totesi, että suomalaiset on vakuutettava siitä, että Suomen ja suomalaisten etu on edistää kestävää kehitystä, vapautta, oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta ja tasa-arvoa maapallolla.

– Suomen ja suomalaisten etu on valita osaava sosialidemokraatti Tasavallan presidentiksi. Tehdään se yhdessä, porukalla! hän päätti puheensa.

Aivan tuota Jyväskylässä koolla olevassa puoluevaltuustossa ilmoitetaan, kenestä tulee SDP:n presidenttiehdokas tammikuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin.

Lisää aiheesta

Ehdolla on kolme kansanedustajaa, Tuula Haatainen, Maarit Feldt-Ranta ja Sirpa Paatero.

Puolueen jäsenet ovat elokuun ajan, ensin sähköisesti ja sitten postitse äänestäneet näiden kolmen välillä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE