Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne: Kävi miten kävi, nousua kannatukseen tulossa

– Katsotaan nyt vaalipäivien äänet, mitä tapahtuu, Antti Rinne muistuttaa Helsingin Kuntatalolla kuntavaalien vaalivalvojaisissa.

Rinteen omalla kotipaikkakunnalla Mäntsälässä SDP on saamassa vaalivoiton ja kasvattamassa kannatustaan. Rinteestä on tulossa paikkakunnan ääniharava.

– Hienolta näyttää Tampereella, sama koskee Vantaata, hän luettelee.

Helsingissä SDP:n pormestariehdokas, kansanedustaja Tuula Haatainen on tällä hetkellä ääntenlaskennassa edellä vihreiden pormestariehdokasta Anni Sinnemäkeä.

– Se kertoo aika hyvää, että me teimme hyvän kampanjan Helsingissä.

Rinne painottaa, että tämän hetken ääntenlaskennan tilanne on se, että SDP on kasvattanut kannatustaan viime eduskuntavaaleista noin 4 prosenttiyksikköä ylöspäin ja tällä hetkellä kuntavaaleissakin noin prosenttiyksikön ylöspäin.

Rinne toivoo, että kuntavaalien tulos pitäisi.

– Vaalipäivän äänioikeutettujen aktiivisuus ratkaisee, hän muistuttaa.

“Hallituspuolueiden kannatus laskenut merkittävästi.”

Sen, mikä puolue on lopulta ykkönen, ratkaisee kuluva ilta. Rinne muistuttaa uudelleen, että SDP saa eduskuntavaaleihin verrattuna joka tapauksessa lisää kannatusta.

– Se on todella tärkeä nousu. Kävi miten kävi niin se on nousu.

Rinne uskoo, että kuntavaalien lopputuloksella on vaikutusta myös eduskuntatyöskentelyyn.

– Hallituspuolueilla kannatus on merkittävästi laskenut joka tapauksessa verrattuna kuntavaaleihin ja myöskin eduskuntavaaleihin. Se tarkoittaa sitä, että oppositiolla, SDP:llä etunenässä on merkittävästi kannatusta enemmän. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että toivottavasti meidän ääntä kuullaan enemmän.

– Kun kuuntelin ihmisten puheita kentällä, sote puhuttaa, se pääseekö lääkäriin, mikä on lastensuojelun tilanne, miten ikäihmisten hoiva toteutetaan tulevaisuudessa. Kyllä minä luulen, että ihmisillä on todella iso hätä ja pelko siitä, mitä tämä hallitus loppujen lopuksi tulee yhtiöittämisvimmalla tekemään, Rinne sanoo.

Hän antaa kiitosta myös SDP:n kentälle vaalityöstä.

– Meillä on ollut 6 132 ehdokasta, jotka ovat vaalitiimeinä tehneet erittäin hyvää työtä joka puolella Suomea. Se on ollut aktiivista toimintaa, pöhinää.

Rinne kertoo esimerkkinä, miten hän kävi Utsjoella noin kuukausi sitten.

– SDP:n tilaisuudessa oli 42 ihmistä, se on todella paljon Utsjoen kepu-valtaisessa kunnassa, hän kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE