Turva – Hymy

Rinne kokoomukselle kuumassa budjettikeskustelussa: ”Tämä valtionhoitajapuolue, joka rikkoo koulutuslupauksen, ottaa myös eniten velkaa Suomessa”

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaati hallitukselta eriarvoistumiskehityksen katkaisemista (kuva viime kuulta).

Kansanedustaja Krista Kiuru ihmetteli eduskunnassa tänään alkaneessa budjettikeskustelussa, ettei pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus välitä siitä, kapenevatko vai suurenevatko suomalaisten varallisuuserot.

Hallituksen politiikka kirpaisee kaikkein eniten nimenomaan pienituloisimpia.

– Sdp:n ja hallituksen linjaero on se, että käyttäisimme kaikki liikenevät varat tänä aikana eriarvoisuuden torjuntaan, Kiuru tiivisti.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi, että sivistyneen ja maailman vauraimpiin kuuluvan yhteiskunnan pitäisi huolehtia köyhimmistä ja heikoimmista ihmisistä kaikissa olesuhteisssa.

– Olosuhteissa, jossa talous kasvaa on käsittämätöntä, ettei haluta eriarvoistumiskehitystä ja sen aiheuttamia ongelmia korjata tässä budjetissa, jonka hallitus on esittänyt, hän jatkoi.

”Keskustalaistenkin omatuntokin on alkanut kolkuttaa.”

Rinne kertoi käyneensä viime viikolla Mäntsälässä tutustumassa ruokajonoissa auttavien ihmisten näkemyksiin.

– 600-700 ihmistä viikoittain joka keskiviikko käy ruokajonossa hakemassa ruokaa sen takia, että ei ole rahaa. Siellä on lapsiperheiden määrä lisääntynyt jatkuvasti, Rinne kertoi ja vaati perään pääministeriltä ja valtiovarainministeriltä eriarvoisuuden kasvamisen keskeyttämistä.

Rinne vaati hallituksilta indeksileikkausten perumista ja viittasi siihen, että keskusta on nyt nostanut mahdollisuutta esille. Hän vaati myös julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkausten perumista.

Demokraatti uutisoi eilen, että keskustassa on halua arvioida uudelleen hallituksen vähäosaisia rokottavat indeksileikkaukset vuoden 2019 osalta.

Pia Viitanen totesi hänkin panneensa merkille, että ”keskustalaisten omatuntokin on alkanut kolkuttaa”.

– Nyt olen huomannut muun muassa edustaja Kallin ja muiden väläytelleen, että seuraavalle vuodelle aiotut indeksileikkaukset peruttaisiin, Viitanen sanoi ja vakuutti, että SDP pitää perusturvan parantamista esillä.

”Haluan oikaista edustaja Jokista.”

Tunnelma salissa kiihtyi kunnolla, kun kokoomuksen ryhmäjohtaja Kalle Jokinen ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ottivat yhteen indeksileikkauksista.

Jokinen syytti SDP:n politiikkaa kaksinaamaiseksi. Hän esitti, että SDP:kin olisi ollut 2015 valmis leikkaamaan indeksikorotuksista.

– Haluan oikaista edustaja Jokista. Sosialidemokraattien vaihtoehdossa ei ole koskaan puututtu perusturvan, sosiaaliturvan indekseihin. Niitä ei ole leikattu eikä jäädytetty. Toivon, että tämä huomioitaisiin seuraavassa puheenvuorossa, Rinne vastasi.

Myöhemmin Rinne kaivoi vielä SDP:n vuoden 2015 vaaliohjelman esiin. Sen mukaan SDP ei esittänyt leikkauksia etuuksiin, vaan puolueen mukaan eläkkeiden, toimeentulotuen ja muiden etuuksien indeksikorotukset toteutetaan täysimääräisinä.

SDP lähetti asiasta tiedotteenkin keskustelun ollessa käynnissä: ”Parhaillaan eduskunnan budjettikeskustelussa keskustellaan SDP:n vuoden 2015 talouspoliittisesta ohjelmasta. Alla kuva ohjelman menosopeutuksesta, jossa erikseen korostetaan, että etuuksien indeksikorotukset tehdään täysimääräisinä”, puolue tiedotti.

”Täällä on itse asiassa kokoomus ensimmäisenä.”

Rinne puolestaan kaivoi itse esiin lehtitietoa siitä, mikä puolue on hallituksessa ollessaan ollut mukana ottamassa eniten velkaa vuodesta 1987 alkaen.

– Ja täällä on itse asiassa kokoomus ensimmäisenä, 118 miljardia euroa kokoomuksen ollessa hallituksessa.

– Kokoomus on se joka on velkaannuttanut Suomea eniten mistään puolueista, tämä valtionhoitajapuolue, joka rikkoo koulutuslupauksen ottaa myös eniten velkaa Suomessa.

– Te annoitte sen lupauksen siitä, että koulutuksesta ei leikata pätkääkään. Nyt te olette leikannut miljardi euroa tämän vaalikauden aikana vuodessa koulutusbudjetista, miten selvitätte tämän lupauksen pettämisen ministeri Orpo, Rinne pauhasi.

Sipilä puolusti aktiivimallia.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) syytti salissa SDP:tä toteamalla, että puolueella on täydellinen sokea piste siinä, että työllisyys paranee ja velkaantuminen taittuu.

– Te ette pysty sitä tunnustamaan. Turvaudutte kaikenlaisiin silmänkääntötemppuihin, Orpo sanoi.

Orpo syytti SDP:tä veronkiristysten vaatimisesta ja sanoi, että puolue tappaisi talouskasvun. Juha Sipilä puolestaan katsoi, että hallituksen keinot ”Suomen syöksykierteen” oikaisemiseksi ovat osoittautuneet oikeiksi.

Sipilä sanoi työllisyyden parantamisen olevan varmin keino vahvistaa julkista taloutta. Hänen mukaansa myös työttömien aktiivimalli tukee työllisyystavoitetta.

Kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari puolestaan syytti SDP:tä populismista ja kutsui sen kansanedustajia kansantalouden valelääkäreiksi. Suutarin mukaan SDP:n esittämät reformit ovat jo hallituksella valmistelussa.

– Valtiovarainministerin ja pääministerin kiteytykset talouspolitiikan linjasta ovat näissä oloissa vakuuttavia siltä kannalta katsoen, että työllisyys paranee ja verotuloja tulee mukavalla tavalla kassaan, sanoi puolestaan keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen.

Rinne: Eläkeläiset ja lapset eivät voi mennä töihin.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne muistutti hallitusta sosialidemokraattien olevan tyytyväisiä talouskasvuun ja työttömyyden kasvuun pikku hiljaa. 2015 lähtenyt kehitys on vahvistunut ja se kulkee eteenpäin.

Sen jälkeen hän meni SDP:n ja hallituksen välisiin politiikan eroihin.

–  Se, mistä me olemme todella pahoillamme ja joka on todella huoletuttavan väärää on se, että lapset ja eläkeläiset eivät voi hyötyä tästä työllisyydestä. Ne ovat ihmisiä, jotka eivät voi mennä töihin. Näiden ihmisten toimeentulosta te leikkaatte merkittävästi, Rinne sanoi.

– Te leikkaatte niiden työttömien toimeentulosta, jotka yrittävät ahkerasti töihin, mutta eivät pääse. Te leikkaatte näiltä ihmistiltä 100 päivää työttömyysturvasta, te leikkaatte 5 prosenttia työttömyysturvan tasosta, Rinne arvosteli.

Seuraavat päivät eduskunta jatkaa keskustelua vuoden 2018 budjetista, varsinaiset budjettiäänestykset ovat luvassa eduskunnassa ensi viikon puolessavälissä.

Raju vertaus kansanedustajalta: ”Vanhukset huutokaupataan kuin huutolaiset tai tavara”

Kuva: Getty Images

Kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) on järkyttynyt minikilpailutuksesta, jossa hoiva-alan yrittäjät osallistuvat vanhuspalvelujen ostajan eli maakunnan tai kunnan järjestämään tarjouskilpailuun. Hänen mukaansa halvimman palvelun tarjoaja voittaa kilpailun ja saa hoitaakseen palvelut.

Juvonen kritisoi MTV:n Huomenta Suomessa myös sitä, että minikilpailutusta järjestetään myös yksittäisen vanhushoivapaikan hankinnassa.

– Tämä on järkyttävä suuntaus ja sote-uudistuksessa tämä suunta on se, jolla säästöt haetaan. Ei ole muuta tietä, säästöt syntyvät ja ne nyhdetään nöyryyttävästi vanhusten hoidon ja arvon alasajolla.

– Vanhukset huutokaupataan kuin huutolaiset tai tavara ikään, mutta erona perinteiseen huutokauppaan on se, että kun yleensä huutokaupassa korkein tarjous voittaa niin tässä voittaakin alhaisin tarjous, hän vertasi.

Tämäkö oli se satavuotias Suomi, jota niin hehkutettiin? Tämä on järkyttävä Suomi.

Juvonen huomauttaa, että alehinnoin ei voi järjestää hyvää, laadukasta ja turvallista vanhustenhoitoa.

– Tämä pudottaa myös pienet hoiva-alan yritykset pois markkinoilta, sillä eivät ne voi tuottaa palvelua pilkkahintaan ja lähteä polkemaan hintojaan. Mistä he oikein ryhtyvät tinkimään? Ruoasta, hoitotarvikkeista vai hoitajista?

Kansanedustaja uskoo, että suuret toimijat ryntäävät sitten ostamaan pienet hoiva-alan yritykset ja pienhoivayrittäjyyden markkinat on näin tuhottu.

– Hoiva-alan pienyrittäjyys ajetaan alas ja samalla naisvaltaiselle yrittäjyydelle näytetään kaapin paikka.

Hän näkee ongelmia runsaasti myös kotihoidossa, kun laitospaikat ajetaan alas ja ”huonokuntoiset vanhukset kärvistelevät kodeissaan oman onnensa nojassa hoitajan käydessä harvakseltaan ja kiireellä”.

– Tämäkö oli se satavuotias Suomi, jota niin hehkutettiin? Tämä on järkyttävä Suomi. Kriisikokous pystyyn, hallitus, Juvonen vaatii.

Niinistö KSML:ssä: Jalkaväkimiinojen valmistus voitaisiin aloittaa nopeasti

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Kiellettyjen jalkaväkimiinojen valmistus voitaisiin käynnistää Suomessa nopeasti sellaisessa kriisitilanteessa, jossa konfliktimaat luopuvat laajemminkin noudattamasta kansainvälisiä sopimuksia.

Näin sanoo puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa.

– Teoriassa olisi mahdollista suht helposti käynnistää kiellettyjen sakara- ja putkimiinojen tyyppisten aseiden tuotanto. Kyse ei nimittäin ole mistään rakettitieteestä, Niinistö kommentoi lehdelle.

Ministeri Niinistön mukaan ei olisi yllättävää, että kriisissä, jossa kansainväliset sopimukset on heitetty ”romukoppaan”, Suomea puolustettaisiin kaikin mahdollisin keinoin.

Myös presidentti Sauli Niinistö väläytti maanantaina Ylen vaalitentissä jalkaväkimiinojen mahdollista paluuta tilanteessa, jossa kansainvälisiä sopimuksia rikotaan yleisesti.

Suomi on tuhonnut Ottawan sopimuksella kielletyt jalkaväkimiinat. Aivan kaikkia jalkaväkimiinoja ei kuitenkaan tuhottu, koska niitä tarvitaan edelleen esimerkiksi varusmiesten koulutuksessa.

Tutkimus: Isyysvapaalle jäävälle palkataan harvoin sijaista

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Perhevapaalle jäävälle isälle palkataan harvoin sijainen töihin, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksesta. Isien työt hoidetaan yleisimmin jakamalla tehtävät muille.

Erityisesti ylemmät toimihenkilöt hoitavat usein itse työtehtävänsä joko ennen vapaata, vapaan jälkeen tai jopa sen aikana.

Erikoistutkija Johanna Närvin mukaan työpaikoilla suhtaudutaan isien lyhyisiin perhevapaisiin hyvinkin myönteisesti. Moni isä kuitenkin kokee, että pidemmälle vapaalle jääminen olisi hankalaa.

Hallitus valmistelee parhaillaan perhevapaauudistusta. Närvin suositus on, että keskeistä olisi pidentää isyysvapaata.

Mekaanisen metsäteollisuuden riitaa ratkotaan taas tänään

Kuva: LEHTIKUVA / Kimmo Rauatmaa

Valtakunnansovittelija Minna Helle jatkaa tänään mekaanisen metsäteollisuuden työriidan sovittelua. Helle on kutsunut osapuolet koolle aamupäivällä.

Kiistaa soviteltiin viimeksi keskiviikkona. Eripuraa on sekä palkkaratkaisusta että useista tekstikysymyksistä.

Työntekijöitä edustava Teollisuusliitto uhkaa aloittaa viikon mittaisen lakon maanantaina, ellei sopua synny sitä ennen. Lakon piirissä olisi muun muassa sahoja ja vaneritehtaita.

Valtakunnansovittelijalla on meneillään myös rahoitusalan työriidan sovittelu, jota on määrä jatkaa sunnuntaina.

Tätä vauhtia toiselle kierrokselle? – HS: Niinistön suosio on hiipunut

Kuva: Lehtikuva / Seppo Samuli

Istuvan presidentin, valitsijayhdistyksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kannatus on laskenut, mutta Niinistön etumatka muihin ehdokkaisiin on yhä suuri, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.

Gallupin mukaan 68 prosenttia äänestäjistä valitsisi vaalien ensimmäisellä kierroksella Niinistön. Joulukuussa HS-kyselyssä kantansa kertoneista 75 prosenttia kannatti Niinistöä. Istuvan presidentin kannatus on kyselyn mukaan pudonnut siis seitsemän prosenttiyksikköä.

Toiseksi suosituin ehdokas on vihreiden Pekka Haavisto, jota äänestäisi nyt 11 prosenttia ehdokkaansa kertoneista. Hän on menettänyt prosenttiyksikön verran kannatustaan sitten joulukuun kyselyn.

Kolmanneksi eniten kannatusta saa valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen, jonka kannatus on kahdeksan prosenttia. Keskustataustainen Väyrynen on kirinyt kovaa kiinni Haavistoa. Vielä joulukuussa Väyrynen sai HS:n kyselyssä taakseen vain kolmen prosentin kannatuksen.

Muiden ehdokkaiden kannatus ei ole juuri muuttunut joulukuuhun verrattuna. Perussuomalaisten Laura Huhtasaari sai neljän prosentin kannatuksen. Keskustan Matti Vanhanen ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen ylsivät kolmen prosentin kannatukseen. SDP:n Tuula Haatainen sai kahden prosentin kannatuksen, ja RKP:n Nils Torvalds jäi yhteen prosenttiin.

Kantar TNS:n toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat ihmistä 8.–17. tammikuuta. Tuloksissa ei ole huomioitu vastaajia, jotka eivät tienneet tai kertoneet ehdokastaan. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Torstaina julkaistun Alma Median lehtien kannatuskyselyssä Niinistön kannatuksessa oli näkyvissä HS-kyselyä suurempi lasku, kaikkiaan 12 prosenttiyksikön luisu.

Kantansa kertoneista vastaajista 58 prosenttia sanoi Alman kyselyssä nyt aikovansa äänestää Niinistöä. Joulukuussa Niinistöä kannatti samassa kyselyssä kantansa kertoneista 70 prosenttia, ja kaikista vastaajista 64 prosenttia.