Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne: “Olen huolissani, miten Brasilia suhtautuu omiin metsiinsä” – Suomen hallitus seuraa tilannetta erittäin tarkasti

Kuten miljoonat ihmiset ympäri maailmaa pääministeri Antti Rinne (sd.) on huolissaan Brasilian metsäpaloista.

Demokraatti

Demokraatti

– Ne uhkaavat koko maapalloa, eivät vain Brasiliaa tai Etelä-Amerikkaa. Tilanne on erittäin vakava ilmaston kannalta ja nyt pitää toimia, hän toteaa lausunnossaan.

Rinne on ollut yhteydessä Euroopan komissioon eilen illalla.

– Odotan EU:lta toimia jo tämän päivän aikana. Suomen hallitus seuraa tilannetta erittäin tarkasti.

Pääministeri muistuttaa, että ilmastonmuutoksen torjunta on – kestävän talouskehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämisen lisäksi – on hallituksen tärkeimpiä prioriteetteja kotimaassa, Euroopassa ja globaalisti.

“Maapallolla ei ole varaa tällaisiin paloihin.”

– EU:n puheenjohtajamaana Suomi vaikuttaa kaikin mahdollisin keinoin ilmastonmuutoksen torjuntaan ja seuraa tilannetta erityisen tarkasti.

Lisää aiheesta

Rinteen mukaan Suomi tulee keskustelemaan Brasilian tilanteesta Eurooppa-neuvostossa.

– On selvitettävä, olisiko meillä jotakin eurooppalaisittain annettavaa Brasilialle niin, että tulevaisuudessa voitaisiin välttyä tällaisilta paloilta. On sanomattakin selvää, että ilmastonmuutoksen kannalta maapallolla ei ole varaa tällaisiin paloihin.

Rinne korostaa, että Brasilian sademetsät ovat maailman ilmaston kannalta äärimmäisen tärkeä alue.

– Olen todella huolissani siitä, miten Brasilia suhtautuu omiin metsiinsä tällä hetkellä. Brasilian on syytä tehdä kaikkensa, jotta koko sivilisaation kannalta vaaralliset palot saadaan loppumaan.

Viranomaisten tietojen mukaan tammikuun ja elokuun välisenä Brasiliassa aikana on havaittu lähes 73 000 paloa, mikä on eniten sitten vuoden 2013.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE