Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne palasi niskalaukaus-vertaukseen MTV:llä – kertoo nyt, kenen tyylitaju petti

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) on jälleen kommentoinut MTV:n Uutisextrassa kohuttua siteeraustaan “niskalaukauksesta”.

– Olen saanut palautetta, jossa ihmiset ovat sanoneet, että hallituksen politiikka tuntuu siltä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus, Rinne kertoi Aamulehdessä 5.1.

Sittemmin hän on kertonut tarkemmin asian taustoista. Hän oli muutama viikko sitten Uudellamaalla kampanjatilaisuudessa. Torilla häntä oli lähestynyt korkeakoulutettu noin pari vuotta sitten työttömäksi jäänyt nainen, joka halusi kertoa tarinansa. Nainen kuvasi tilannettaan toivottomaksi.

– Kun puhe kääntyi hallituksen aktiivimalliin, nainen katsoi minua ja sanoi minulle hiljaa: ”Tuntuu siltä, että työttömät halutaan laittaa polvilleen ja antaa niskalaukaus.” Rinne kertoi Facebookissa.

MTV:n Uutisextrassa Rinne ei peräänny siteerauksestaan.

– Se oli konkreettinen palaute ihmiseltä ja hänestä tuntui, että nyt pistetään polvilleen ja annetaan laukaus niskaan, Rinne sanoo.

Tämän jälkeen Rinne jatkaa siitä, kenen tyylitaju on pettänyt:

– Tässä tilanteessa tyylitaju on pettänyt vain hallitukselta, joka syyllistää työttömiä laiskoiksi ja saamattomiksi, hän sanoo.

Rinne ei sulje pois välikysymystä aktiivimallista. Työttömyysturvan leikkauksista on luvassa kova vääntö myös 2019 hallitusneuvotteluissa.

– SDP poistaa tämän keppiosuuden, jos ja kun pääsemme valtaan, Rinne sanoo MTV:n Uutisextrassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE