Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne Sipilälle Suomi-areenassa: Mennään Korpilammelle ja ratkaistaan soten ongelmat

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi, vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard, Sosialidemokraattisten opiskelijoiden puheenjohtaja Hanna Huumonen ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pohtivat hyvinvointivaltion ja samalla SDP:n tulevaisuutta tänään Porissa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kritisoi sote-uudistuksen toteuttamistapaa Porin Suomi-areenassa tiistaina.

— Sote-uudistusta lähdettiin tekemään kymmenen vuotta sitten, jotta sosiaali- ja terveyspalvelut olisivat tehokkaampia ja ihmiset pääsisivät nopeammin lääkäriin. Emme ei voi hyväksyä yhtiöittämistä ja rahojen valumista ulkomaisille pörssiyhtiöille, sillä verorahat on tarkoitettu siihen että turvaverkko pelaa, Rinne sanoi SDP:n puoluepäivän keskustelutilaisuudessa.

Rinne heittikin haasteen pääministeri Juha Sipilälle (kesk.).

— Koska hallituksella ei löydy yhteistä linjaa, mennään Korpilammelle porukalla ja istutaan siellä niin kauan, että tulee ratkaisuja soteen. Uskon että ratkaisuja löytyy, kunhan päästään yhteisen pöydän ääreen, aivan kuten lopulta työmarkkinaneuvotteluissakin.

SDP:n puoluepäivän päätilaisuudessa tapetilla oli myös äärinäkemyksiä levittävän MV-lehden boikotti. Demariopiskelijoiden Sonk ry:n puheenjohtaja Hanna Huumonen aloitti menestyksekkäästi edenneen boikottikampanjan, ja uskoi saavansa joululahjaksi MV-lehden romahduksen.

— MV on tällä hetkellä paitsi taloudellisissa, myös oikeudellisissa vaikeuksissa, joten hyvältä näyttää, Huumonen sanoi.

Huumonen on saanut paljon loanheittoa ja uhkailua niskaansa boikotin myötä, mutta taistelu vihapuhetta vastaan ei lopu.

Lisää aiheesta

— En lepää niin kauan kuin MV-lehti on vielä pystyssä tai Suomessa poliitikot, toimittajat tai yksittäiset ihmiset joutuvat kohtaamaan vihapuhetta.

Puoluepäivän keskustelussa puhuttiin myös sosialidemokraattien tulevaisuudesta.

Rinteen mukaan pelkkä demarien historiallisten saavutusten esiintuominen ei riitä, vaan pitää katsoa missä ollaan nyt ja miten tästä eteenpäin. Rinne kehui demarinuoria puolueiden haastamisesta erityisesti sosiaaliturvan suhteen.

Kaikki viisaus ei asu puolueessa, eikä edes sen rivijäsenissä.

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärven mielestä pitäisi puhua enemmän siitä, miten maahanmuuttajia saataisiin kotoutettua yhteiskuntaan.

— Puhuisin ennemmin uussuomalaisista kuin maahanmuuttajista. Jos uussuomalaisten on vaikea päästä työhön ja samalla yhteiskuntaan kiinni, riskinä on että syntyy kadotettu sukupolvi.

Demarinuorten puheenjohtajan mielestä työn robotisaation eettisyydestä ja turvallisuudesta ei ole puhuttu tarpeeksi.

— Jos robotit alkavat olla etevämpiä kuin ihmiset, miten turvallisuuden ja eettisyyden käy? Kun näistä asioista puhutaan, tuomitaan että nyt ollaan katsottu liikaa scifiä, mutta tämä on aidosti kysymys, jota pitäisi pohtia.

Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että demareiden on nyt oltava edelläkävijöitä uusissa avauksissa ja tehtävä laajempaa yhteistyötä myös puolueen ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa.

— Ihmistä pelottaa avata ovi huoneeseen, joka on täysin pimeä, eli astua tulevaisuuteen, josta ei ole aavistustakaan. Nyt aikuiset ihmiset ovat valmiiksi nöyryytettyjä uuden edessä, kun pelotellaan että ammatit katoavat. Nyt tarvitaan porukkaa, joka ymmärtää tulevaisuudesta ja voi visioida, miten työ ja länsimainen yhteiskunta muuttuu, vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard kommentoi.

— Kaikki viisaus ei asu puolueessa, eikä edes sen rivijäsenissä. Meidän pitäisi avata ovet ja ottaa erilaisia ihmisiä mukaan toimintaan. 1960-luvulla sosiaalipoliitikko Pekka Kuusi oli luomassa SDP:n linjaa, nyt tarvittaisiin samanlaisia avauksia, Näkkäläjärvi kiteytti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE