Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne Tuomiojan aloitteesta: “Suunnanmuutokseen tarvitaan kaikkia edistyksellisiä voimia Suomessa”

SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja totesi tänään Pohjanmaan sd-piirin 110-vuotisjuhlan puheessaan, ettei SDP:n tavoite seuraavissa vaaleissa ei voi olla vain paluu hallitukseen vaan selkeä politiikan suunnanmuutos.

Tuomiojan mukaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen muodostamisen jälkeen opposition kolme suurinta puoluetta, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ovat toimineet kaikissa suurissa ja useimmissa pienissä kysymyksissä hyvin yhtenäisesti samankaltaisten politiikan perusnäkemysten pohjalta.

Hän ehdottaa, että puolueet ryhtyvät myös hahmottamaan ja laatimaan yhteisiä tavoitteita seuraavalle hallitukselle ja menevät vaaleihin tällaisen yhteiseen ohjelmaan sitoutuneina.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa Demokraatille, että Tuomioja on siinä mielessä oikeassa, että politiikkaan tarvitaan uutta suuntaa ja tätä SDP on jo siihen ajanutkin.

–Hallituksen markkinliberalismi ja kaverikapitalismi ei tee suomalaisille oikeutta. Se johtaa eriarvoistumiseen ja jäytää talouskehitystä. Hallituksen sulle-mulle-politiikka on todella vaaralista politiikkaa pienen ja avoimen kansantalouden kannalta. Tarvitaan suunnanmuutos ja sitä ovat sosialidemokraatit monilla eri aloitteellaan vaatineet ja esittäneet oman vaihtoehtonsa.

– Voisi sanoa, että Suomen suunnanmuutokseen tarvitaan kaikkia edistyksellisiä voimia Suomessa, hän jatkaa.

Rinne toteaa, että hän tulee tarkemmin keskustelemaan Erkki Tuomiojan kanssa hänen näkemyksestään.

Lisää aiheesta

– Varmaan myös tulen vaihtamaan mielipiteitä sekä Vihreiden puheenjohtajan että Vasemmistoliiton puheenjohtajan kanssa.

– Sosialidemokraattinen liike on toistasataa vuotta rakentanut suomalaista demokratiaa ja hyvinvointivaltiota ja ollut rakentamistyön keskiössä. Tähän työhön tarvitaan kaikkia edistyksellisiä voimia Suomessa, Rinne toistaa.

– Maailma muuttuu nopeasti ja tässä pitää olla koko ajan hereillä ja pitää olla kykyä arvioida muuttuvaa maailmaa niin että hyvinvointivaltio voidaan uusissakin olosuhteissa säilyttää ja kehittää ja rakentaa paremmaksi.

Vihreistä ja vasemmistoliitosta Rinne toteaa, että SDP tulee tekemään hyvää oppositiopolitiikkaa niiden kanssa asioissa, joissa puolueilla on yhteinen näkemys.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE