Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne Unkariin: Ennustetaan kylmää kyytiä

Pääministeri Antti Rinne (sd.) voi saada Budapestissa kylmää kyytiä, arvioi Aleksanteri-instituutin vanhempi tutkija Katalin Miklossy. Rinne vierailee maanantaina Unkarin pääministerin Viktor Orbánin luona.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Etukäteen vierailu ei ole nostattanut suuria tunteita, mutta Miklossy uskoo, että jälkipyykkiä saatetaan pestä kovin ottein.

Tunnelma hyytynee viimeistään pääministerien yhteisessä tiedotustilaisuudessa, sillä paikallisesta mediasta päästettäneen paikalle ainoastaan hallituksen suosimat tiedotusvälineet.

– Ne ovat ikään kuin uskollisia lakejoita ja sanovat, mitä hallitus heiltä odottaa, Miklossy kertoo.

Unkarin riippumaton media on pistetty ahtaalle. Lehdistönvapautta seuraava kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö on ollut huolissaan siitä, että viime vuosina mediaomistus on keskittynyt yhä tiiviimmin Orbánin liittolaisten käsiin ja samalla kriittisiä medioita on ajettu alas.

Sananvapauden tila ei ole ainoa asia, joka on Unkarin kohdalla herättänyt huolta EU:ssa. Epäilyksiä on ollut niin akateemisesta vapaudesta, kansalaisjärjestöjen asemasta, turvapaikanhakijoiden kohtelusta kuin oikeuslaitoksen toimivuudestakin.

Kritiikki tulee aalloissa.

EU:n puheenjohtajamaana Suomi on korostanut unionin perusarvojen tärkeyttä ja ajanut eteenpäin EU-rahoituksen kytkemistä oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Tästä huolissaan oleva Orbán ja unkarilaismedia ovat tölvineet Suomea useaan kertaan ja arvostelleet esimerkiksi Suomen oikeusjärjestelmää.

Rinne on luonnehtinut Unkarin lausuntoja lapsellisiksi.

Turun yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori Heino Nyyssönen uskoo, että Rinne saa Budapestissä viileän, mutta asiallisen vastaanoton. Hän huomauttaa, että Suomi-kritiikissä Unkari on ollut liikkeellä kehnoilla argumenteilla. Unkari on muun muassa pitänyt meteliä siitä, että Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta.

Perustuslakituomioistuimen sijaan Suomessa on eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka arvioi lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuutta sekä suhdetta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

Harhaanjohtaminen ja väärän tiedon levittäminen on huomattu myös Suomen Unkarin-suurlähetystössä. Suurlähettiläs Markku Virri kertoo, että Suomi-kritiikki on noussut pinnalle aalloissa. Edellinen ryöpsähdys tuli ennen viimeviikkoista Unkarin kuulemista eurooppaministerien kokouksessa. Unkaria kuultiin, koska Euroopan parlamentti on aktivoinut artikla 7:n mukaisen menettelyn maata vastaan.

Pelko rahojen hiipumisesta.

Aleksanteri-instituutin Miklossy liittää Unkarin syytämän kritiikin pelkoon siitä, että rahantulo EU:sta hiipuisi. Suomen ohella erityisesti muut EU:n nettomaksajat ovat kannattaneet rahoituksen kytkemistä yhteisten sääntöjen noudattamiseen.

– Tähän asti nähty kritiikki on ollut vasta lämmittelyä. Mitä lähemmäs budjettipäätöksiä mennään, sitä enemmän paine kiihtyy. Mitä suurempi paniikki rahoista on, sitä aggressiivisempaa kritiikistä tulee, Miklossy sanoo.

Hän arvioi, että Unkarissa kehitetään uusi lyömäase siitä, että Rinne on sosiaalidemokraatti, joka johtaa keskustavasemmistolaista hallitusta. Unkarissa valtaapitävä Orbánin Fidesz-puolue on oikeistopopulistinen.

– Unkarissa vasemmisto ja liberaalit ovat kuin haukkumasana. Luulen, että nyt unkarilaismedia alkaa iskeä Suomen hallituspohjaa vastaan ja sitten varmaan nostetaan esiin sitä, että Suomessa suosituin puolue on perussuomalaiset.

Miklossy huomauttaa, että Fideszillä ja perussuomalaisilla on monia yhtymäkohtia. Lisäksi perussuomalaiset on pidättäytynyt Unkari-kritiikistä, ja entisellä puheenjohtajalla Timo Soinilla on ollut hyvät välit Orbániin.

– Tätä argumentaatiota tullaan nostamaan enemmän esiin aivan varmasti.

Likaista peliä paikallisvaaleissa.

EU:n Unkariin kohdistama kritiikki ei ole hetkauttanut Orbánin suosiota. Fideszille on jälleen odotettavissa uusi voitto pitkään putkeen, kun Unkarissa äänestetään paikallisvaaleissa lokakuun puolivälissä. Fidesz ei ole kärsinyt suuria tappioita vuoden 2010 jälkeen.

Kampanjointi on täydessä vauhdissa. Etelä-Unkarin Pecsissä parhaillaan vieraileva Nyyssönen kertoo kiinnittäneensä huomiota opposition ehdokkaita vastaan suunnattuun loanheittoon.

– Katseeni kiinnittyi seinäjulisteisiin, joihin oli kirjoitettu valehtelijat ja laitettu kaikki paikalliset opposition edustajat. Kampanjasta on tulossa likainen. Esimerkiksi Budapestissa opposition ehdokkaan vaalitilaisuutta on häiritty, Nyyssönen kertoo.

– Lisäksi meneillään on toinen kampanja, jossa hallitus jakaa eläkeläisille noin 10 euron arvoisia kuponkeja, joilla saa alennusta kaasu- ja sähkölaskuista.

Yksi syy Fideszin pitkälle voittoputkelle on ollut se, että Unkarin oppositio on ollut riitaisa ja hajanainen.

Nyt Nyyssösen mukaan tietyillä alueilla oppositiopuolueet ovat onnistuneet löytämään yhteisen sävelen, mutta ei kaikkialla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE