Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne vaatii avointa ja julkista keskustelua ja sote-vastineesta pääministerin ilmoituksen – näin pääministeri Sipilä vastaa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toivoo, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antaisi eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hallituksen vastineesta perustuslakivaliokunnan valinnanvapauslausuntoon.

Pääministerin ilmoitus mahdollistaisi Rinteen mukaan sen, että asiasta käytäisiin avoin ja julkinen keskustelu kaikkien kansanedustajien kesken.

Rinne arvioi, että valinnanvapauden rahoitukseen ja vaiheistamiseen on tulossa siinä määrin suuria muutoksia, että niistä olisi syytä keskustella eduskunnan suuressa salissa. Samoin kysymys EU-notifikaatiosta kaipaisi Rinteen mukaan lisävalaistusta.

– Tämä tilanne on nyt hyvin epämääräinen ja epäselvä. Se varmasti selvenisi sillä, että käytäisiin avoin keskustelu vaikkapa sitten pääministerin ilmoituksen pohjalta, Rinne sanoi toimittajille eduskunnassa.

– Toivon edelleenkin että pääministeri ottaa asiasta kopin ja antaa ilmoituksen, jolloin kaikki kansanedustajat voivat osallistua tähän keskusteluun median läsnä ollessa niin, että kansalaisille saadaan välitettyä oikea kuva tästä tilanteesta, Rinne sanoo.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi tänään eduskunnassa, että hallitus ei anna täydentäviä esityksiä valinnanvapauslakiin, vaan tekee asiasta vastineen. Hallitus on kertonut vahvistaneensa oikeuskanslerinvirastosta, että näin voidaan toimia.

Eduskunnan ylin virkamiesjohto oli pyytänyt tarkistamaan, onko vastinemenettely mahdollinen, koska perustuslakivaliokunta on vaatinut niin isoja muutoksia hallituksen valinnanvapauslakiesitykseen. Myös oppositiopuolueiden eduskuntaryhmä, pois lukien RKP, olivat vaatineet hallitukselta avoimuutta. Täydentävä esitys olisi mahdollistanut asian käsittelyn suuressa salissa.

Demokraatti kysyi eduskunnassa pääministeri Sipilän kantaa Rinteen avaukseen pääministerin ilmoituksesta. Ensireaktion perusteella tällaista ei ole luvassa.

– En minä sano mitään, vastuuministerit kommentoivat tästä, Sipilä totesi ensin.

Todettaessa, että Rinne on vedonnut nimenomaan pääministeriin hän jatkoi, että kyseessä on eduskunnan prosessi.

– Eduskunta ottaa vastineen vastaan, Sipilä sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE