Lukijaristeily2017
tuntematonsotilas

Rinne vaatii lisäleikkauksista luopumista – ”Palkansaajapuoli on oman kortensa kantanut kekoon”

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo palkansaajapuolen kantaneen kortensa kekoon.

– Hallituksen pakkolakisekoilusta huolimatta erityisesti palkansaajajärjestöt osoittivat jälleen kerran vastuuta suomalaisesta yhteiskunnasta ja työllisyydestä. Hallituksen synnyttämää sekavaa työmarkkinatilannetta rauhoittava ratkaisu leikkaa palkansaajien ostovoimaa 800 miljoonalla eurolla, kun osa työnantajien osuudesta sosiaaliturva- ja eläkemaksuista siirretään palkansaajille, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne linjaa kannanotossaan.

Rinteen mukaan hallituksen on lunastettava lupauksensa miljardin veronkevennysten suhteen nopeasti, jotta ostovoiman leikkaus ei johtaisi lisätyöttömyyteen kotimarkkinoilla.

– Veronkevennykset on kohdistettava pieni- ja keskituloisille. Hallituksen on myös sitouduttava siihen, ettei sen kaavailemia 1,5 miljardin euron lisäleikkauksia tehdä, Rinne vaatii.

Hallituksen on Rinteen mukaan huolehdittava lupaamillaan veroalennuksilla siitä, että sen vaatima ostovoimanleikkaus ei johda pienten ja keskisuurten kotimarkkinayritysten konkurssiaaltoon ja sen myötä työttömien määrän lisääntymiseen.

Kokoomuksen uhoilemalla thatcherismillä ei ollut sijaa tässä ratkaisussa.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen neuvottelutulos sisältää työajan pidentämisen 24 tunnilla. Tämä osa työmarkkinaratkaisua korvaa hallituksen pakkolakeja.

– Kun tilanne monella työpaikalla on se, että ihmiset jo nyt työskentelevät voimiensa ja jaksamisensa äärirajoilla, työajan pidentäminen on raju teko. Se vähentää ainakin lyhyellä aikavälillä yritysten halua palkata uusia ihmisiä eli siis syventää työttömien ahdinkoa, Rinne sanoo.

Lomarahojen leikkaus ei ole Rinteen mukaan reilu julkisen sektorin palkansaajille ja heidän perheilleen. Valtaosalle perheistä lomarahan maksu on ainoa hetki vuodesta, jolloin kodin taloudessa voidaan elää hetken aikaa leveämmin, hän muistuttaa.

– Paikallisen sopimisen osalta keskusjärjestöjen välinen sopimus rakentaa vain työehtosopimusten varaan, joten kokoomuksen uhoilemalla thatcherismillä ei ollut sijaa tässä ratkaisussa. Jatkossakin paikallisen sopimisen edellytyksenä on luottamus osapuolten kesken ja työehtosopimusten kunnioittaminen, Rinne linjaa.

Rinteen mukaan hallitukselta edellytetään nyt näyttöjä siitä, että ratkaisu todella parantaa taloustilannetta. Muuten vaarana on, että ratkaisu työllisyyden parantamisen sijaan vauhdittaa vain osinkorallia, eikä investointeja synny. Hallituksen on sitouduttava siihen, ettei se tuo enää uusia pakkolakiesityksiä tai työelämän heikennyksiä.

– Palkansaajapuoli on oman kortensa kantanut kekoon, Rinne päättää.

Kommentti: Hallituksen puskafarssi muistuttaa humalaisen juoksua

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Hallituspuolueiden ryhmäpuheenjohtajat alkoholi-infossa eduskunnassa tiistaina.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus on monien edeltäjiensä tavoin jumittunut puhumaan viinasta. Jumittunut siksi, etteivät sen pyrkimykset höllentää suomalaista melko rajoittavaa alkoholilainsäädäntöä tunnu etenevän minnekään. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien tiistain alkoholi-info kuivui kasaan kuin AA-kerhon cocktail-tilaisuus. Aikaiseksi oli saatu riita, mikä markkinoitiin medialle käynnissä olevina vähän vaikeina keskusteluina, joissa edetään päivä kerrallaan. Keskiviikkona aamulla on uusi info.

Keskustan suunnanmuutos tuli kokoomukselle ja perussuomalaisille sananmukaisesti puskasta.

Ensin kapinoi keskusta, kun sen eduskuntaryhmä päätti irtautua jo kertaalleen sovitusta kompromissista, joka olisi tuonut muun muassa nelosoluet ja lonkerot maitokauppoihin. Virallinen selitys oli lausuntokierroksella saadut uudet tiedot, jotka liittyivät alkoholin terveyshaittoihin. Ilmeisesti keskustan eduskuntaryhmässä oli ennen lausuntoja pidetty viinaa maidon veroisena terveystuotteena.

Totuus on, että ryhmä oli jo vuosi sitten jakaantunut ja joululta mukaan liittyi terveysvaikutusten asiantuntija, entinen THL:n pääjohtaja Pekka Puska. Keskustan suunnanmuutos tuli kokoomukselle ja perussuomalaisille sananmukaisesti puskasta.

Keskustan ryhmänjohtajan Antti Kaikkosen sanoin alkoholilakiin esitettyjen muutosten vastustus ei Puskan myötä ainakaan vähentynyt.

Vaikka hallituksen alkoholiongelma alkoi keskustasta, se paheni edettyään johtajuuskriisin kourissa kamppailevaan perussuomalaisten ryhmään.

Hallituspuolueiden ryhmien puheenjohtajat ovat yrittäneet ratkaista ongelman kolmisin. Tänään syntyi sopu siitä, että vahvemman alkoholin tuomisesta ruokakauppaan saisi äänestää salissa ilman ryhmäkuria. Sopu vesittyi, kun perussuomalaisten ryhmyri, entinen alkoholiministeri Toimi Kankaanniemi kertoi siitä ryhmälleen.

Osa hallintarekisterifarssin satuttamista perussuomalaisista ei halunnut sallia omantunnonherkille keskustalaisille mahdollisuutta äänestää viina-asiassa miten tahtovat. Heitä loukkasi, että he olivat itse joutuneet rankaisemaan poliisikansanedustajiaan hallintarekisteriasiassa, jossa oli voimassa ryhmäkuri.

Vaikka hallituksen alkoholiongelma alkoi keskustasta, se paheni edettyään johtajuuskriisin kourissa kamppailevaan perussuomalaisten ryhmään. Kun puoluetta ei parhaillaan johda kukaan, ryhmässä on uusi puheenjohtaja ja mahdolliset puheenjohtajat kamppailevat keskenään, lopputulos muistuttaa humalaisen juoksua. Muiden osaksi jää arvailla mihin se päättyy.

Alkoholikinan kimppuun taas huomenna – ”Jokseenkin joka ryhmässä on hajontaa”

Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Alkoholilakia koskevassa kiistassa ei syntynyt ratkaisua hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken tänään. Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kaikkonen totesi, ettei valmista tullut vielä.

– Jatkamme huomenna aamupäivällä. Katsotaan silloin, pääsemmekö tässä vaikeahkossa asiassa tulokseen.

Kaikkosen totesi, että osa keskustan kansanedustajista on ollut huolissaan alkoholihaittojen kasvusta, jos vähittäiskauppoihin tulee 5,5 prosentin vahvuisia tuotteita.

– Jokseenkin joka eduskuntaryhmässä on hajontaa, Kaikkonen sanoi.

Perussuomalaisten ryhmänjohtaja Toimi Kankaanniemi totesi, että perussuomalaisten ryhmän enemmistö torjui esitetyn kompromissin. Ryhmässä haluttiin pitää kiinni vuosi sitten neuvotellusta ratkaisusta.

Alkoholilakia koskevassa kompromissiesityksessä ehdotettiin, että hallituksen lakiesitys annettaisiin sellaisenaan, mutta kansanedustajilla olisi vapaat kädet äänestää, sanoo keskustan kansanedustaja Pekka Puska. Esityksen mukaisesti esimerkiksi limuviinat olisi sallittu.

 

Apulaisoikeusasiamieheksi valittiin Pasi Pölönen

Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson
Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen.

Eduskunnan täysistunto on valinnut oikeustieteen tohtori Pasi Pölösen apulaisoikeusasiamieheksi lokakuun alussa alkavalle nelivuotiselle toimikaudelle.

Pölönen sai vaalissa 145 ääntä.

Pölönen työskentelee tällä hetkellä eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa esittelijäneuvoksena ja apulaisoikeusasiamiehen sijaisena.

 

Kansalaiset pääsevät muistelemaan Mauno Koivistoa – kaikki ovat tervetulleita

Kaikki ovat tervetulleita keskiviikkona muistelemaan äskettäin edesmennyttä presidentti Mauno Koivistoa.

Tilaisuus järjestetään 31. toukokuuta Helsingin Paasitornissa Juho Rissanen -salissa kello 15–17. Kahvia on tarjolla jo klo 14.30.

Tilaisuuden alussa puhuvat presidentti Tarja Halonen ja entinen pääministeri Paavo Lipponen. Tilaisuuden avaa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Keskustelua johdattelee Koiviston läheinen ystävä, talousmies ja entinen ministeri Seppo Lindblom.

Mauno Koivisto kuoli 12. toukokuuta 93-vuotiaana. Hänet haudattiin valtiollisin menoin helatorstaina.

Muistelutilaisuuteen voi herkistyä jo etukäteen katsomalla videolta tunnelmia Mauno Koiviston hautajaisista. Videolla soivan musiikin esittäjänä on Polyteknikkojen kuoro johtajanaan Tapani Länsiö. Videon on ohjannut ja kuvannut Kari Ylitalo ja editoinut Jarno Kivelä Jedit Oy:stä. Tuotanto on Demokraatin.

HS: Perussuomalaiset kaatoivat viinakompromissin

Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Vahvoja oluita ei nähdä kaupoissa.

Hallitusryhmien puheenjohtajien kompromissiesitys alkoholilain uudistukseksi kaatui perussuomalaisten ryhmässä, kertoi Helsingin Sanomat hetki sitten verkkosivuillaan..

Ryhmä pitäytyi vanhassa, vuosi sitten sovitussa neuvottelutuloksessa.

Sen mukaan vähittäiskaupoille olisi annettu oikeus myydä ulos 5,5-prosenttisia juomia, muitakin kuin käymisteitse valmistettuja. Helsingin Sanomien tietojen mukaan keskusta tarjosi kompromissiksi enintään 5,2-prosenttisten myyntioikeutta.

Lisäksi keskusta olisi halunnut asiasta omantunnon kysymyksen, eli oikeuden äänestää ilman ryhmäkuria. Tämäkään ei sopinut perussuomalaisille.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta