Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne vaatii soteen parlamentaarista yhteistyötä ja komiteaa – nyt kommentoivat keskustan ja kokoomuksen ryhmäjohtajat

SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rinne on toivonut, että sote-valmistelua voitaisiin jatkaa tulevalla vaalikaudella uudentyyppisellä komiteatyöllä. Siinä olisi niin parlamentaarinen edustus kuin asiantuntijoita ja kansalaisyhteiskuntakin tuomassa oman näkemyksensä yhteiseen pöytään.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Rinne on katsonut, että tuleva hallitus ohjeistaa komitean työn pääpiirteet. Kyse on yhteisen kompromissin hakemisesta.

Paluu komiteatyöhön on saanut varsin laajaa tukea:

Lue lisää: Demokraatti kysyi: Komiteatyöskentelyn palauttaminen isoihin lainsäädäntöhankkeisiin saa puolueilta laajaa kannatusta

– Seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa on asetettava selkeät raamit sote-uudistukselle. Haluamme sopia parlamentaarisessa valmistelussa polusta, jolla Suomen malli on mahdollista toteuttaa. Valmistelussa on edettävä vaiheittain, hallittavan kokoinen kokonaisuus kerrallaan. Valmistelun aikana on varattava riittävästi aikaa perustuslainmukaisuuden arviointiin ja alueiden erilaisuudet on huomioitava tekemällä uudistus vahvasti yhdessä alueiden kanssa, Rinne on sanonut.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen toteaa Demokraatille, että keskustalla on valmius siihen, että sotea käydään läpi yli hallitus–oppositio-rajan. 

– Tietysti mitä laajempi parlamentaarinen tuki löytyy, niin on parempi. Se pitää sitten hallitusneuvotteluissa katsoa, mikä se muoto tarkkaan ottaen on. Itse kyllä henkilökohtaisesti arvostan parlamentaarista valmistelua, Kaikkonen toteaa.

“Tässä on ollut vähän erilaisia yrityksiä.”

Tällä vaalikaudella hallitus ei kuitenkaan parlamentaariseen valmisteluun ollut suostuvainen. Minkä takia asia näyttää nyt toiselta tässä vaiheessa?

– Tässä on ollut vähän erilaisia yrityksiä. Edellisellä vaalikaudella keskusta oppositiosta käsin tarjosi apuaan, mutta silloinkaan ei onnistuttu. Tietysti riskinä siinä on, että hidastaako se sitten toimeenpanoa. Toisaalta tässä tehdään iso uudistus, jonka pitää kestää yli vaalikausien. Mitä laajempi poliittinen tuki sille löytyy, sen parempi, Kaikkonen vastaa.

Oli keskusta oppositiossa tai hallituksessa, tavalla tai toisella pitää Kaikkosen mukaan pystyä katsomaan asiaa yli hallitus–oppositio-rajan. Sitä, pitäisikö soten valmistelussa hyödyntää komiteavalmistelua, Kaikkonen ei ole juuri pohtinut. 

– Mutta varmaan se on sellainen kysymys, joka kannattaa kanssa miettiä. Historiasta siitä on käsittääkseni ihan hyviäkin kokemuksia. Toisaalta kuitenkin on aikanaan tehty päätös siitä (komitealaitoksesta) luopumiseksi eli ei sitäkään aikanaan täysin ongelmattomaksi ole koettu.

Kanta komiteatyöhön on tiivistettynä ehkä.

– Minusta on viisasta muutenkin, että puolueet eivät nyt hirveän tiukkaan löisi kantojaan lukkoon soten jatkoaskelissa, koska se taas helposti tekee hyvin vaikeaksi yhteisen polun löytämisen. Toivon kaikilta vähän valmiutta tulla vastaan omista linjauksistaan ja tavoitteistaan, jotta syntyy laaja yhteisymmärrys.

“Päädyttiinkin pohtimaan muun muassa vesihuollon järjestämistä.”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Kalle Jokisen mielestä sote pitää valmistella parlamentaarisesti, olipa kokoomus hallituksessa tai oppositiossa.

  Tätä on niin pitkään yritetty eri kokoonpanoilla. Nyt taas törmättiin mahdottomuuteen. Niistä virheistä pitää ottaa oppia ja lähteä hakemaan laajempaa parlamentaarista yksituumaisuutta. Olen sanonut myös sen, että pitää edetä pienemmin paloin. Silloin varsinkin parlamentaarinen yksituumaisuus on tärkeätä, koska silloin osa niistä paloista taas väkisinkin jää seuraavalle vaalikaudelle. Täytyy olla yli vaalikausien ulottuvaa yhteistä näkemystä tietyistä reunaehdoista, Jokinen sanoo.

Jokinen toteaa, ettei ole pohtinut sitä, onko sote valmisteltava komiteassa tahi parlamentaarisessa työryhmässä. 

– Se on tärkeätä, että siinä on parlamentaarinen edustus… Tietysti se, että siinä sitten olisi jo asiantuntijoita vahvasti mukana, vahvistaa lopputulosta tai että päästään eteenpäin vahvemmin. Ainakin niin, että jos on parlamentaarinen työryhmä, siinä täytää asiantuntijoiden roolin ja kuulemisen olla vahvassa roolissa.

Kokoomuksen kaupunkeihin ja kuntiin pohjaava sote-malli on tällä hetkellä varsin erilainen verrattuna muiden puolueiden malleihin.  Kysymys kuuluukin, onko se edes yhteensovitettavissa sellaiseksi, että parlamentaarinen sopu voisi löytyä muiden puolueiden kanssa löytyä.

Jokinen sanoo, että tällä vaalikaudella piti uudistaa terveys- ja sosiaalipalvelut, mutta loppujen lopuksi päädyttiinkin pohtimaan muun muassa vesihuollon järjestämistä ja valvontaa. Tällä hän viittaa siihen, että soten yhteydessä maakuntiin ajettiin monia muitakin palveluita. Näin teki etenkin hallituskumppani keskusta. 

Jokinen sanoo, että kuntien rooli ja kokemus pitää tulevassa sote-mallissa huomioida. Kovin tarkkaan hän ei kokoomuksen reunaehtoja kuitenkaan paaluta.

– Nythän tätä keskustelua käydään.

Eli ette sano ehdotonta ei:tä isommille (sote-)alueille kokoomuksesta?

– En minä lähde sitä linjaamaan, mutta kyllä me näemme, että kuntien pohjalle ja niiden yhteistyön pohjalta sote olisi nopeammin toteutettavissa. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE