Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne VM:n tuoreesta ennusteesta: “Ne ovat sellaisia lukuja, jotka ovat olleet hallitusohjelman rakenteitten pohjana”

Pääministeri Antti Rinne saapui Kultaranta-keskustelut tilaisuuteen Naantalissa tänään.

Talous kasvaa 1,6 prosenttia vuonna 2019, ennustaa valtiovarainministeriö tänään julkaistussa taloudellisessa katsauksessaan.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Maailmankauppa kasvaa ennustejaksolla aiempaa hitaammin, mikä heijastuu myös Suomen viennin kasvuun. Näkymät Suomen tärkeimmillä vientimarkkinoilla ovat heikentyneet, vaikka ensi vuodesta eteenpäin vientikysyntä kasvaakin taas nopeammin.

Vuonna 2020 talouskasvu hidastuu 1,2 prosenttiin ja edelleen 1,1 prosenttiin vuonna 2021. Kes­kipitkällä aikavälillä vuosina 2022–2023 talouskasvu hidastuu alle yhteen prosenttiin.

Lue myös: Odotettu VM:n ennuste tuli ulos: Suomen talouden kasvu on vaimenemassa

Pääministeri Antti Rinne (sd.) ei ollut vielä tänään tasavallan presidentin vetämien Kultaranta-keskustelujen vuoksi ehtinyt syventyä lukuihin.

Rinne sanoi kuitenkin Naantalissa medialta talouden kasvuluvuista kuultuaan, että ne ovat suurin piirtein sitä, mitä je ovat tähän asti olleet.

– Ne ovat sellaisia lukuja, jotka ovat olleet hallitusohjelman rakenteitten pohjana, Rinne lisäsi.

Hän huomautti myös, että kyseessä on ilmeisesti ministeriön ennuste oletetulla rakenteella.

– Nythän olemme hallitusohjelmassa päättäneet tehdä sellaisia asioita, jotka korjaisivat tilannetta, Rinne sanoi ja totesi korjaavina asioina työllisyysasteen nostamisen ja talouskasvun vahvistamisen.

Valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan sen tuore kokonaistaloudellinen ennuste ei sisällä pääministeri Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa linjattuja talouspoliittisia toimenpiteitä vuosille 2020–2023. Hallitusohjelman toimet huomi­oidaan ennusteessa sitä mukaa, kun niitä koskevat päätökset täsmentyvät ja niiden vaikutukset ovat nähtävissä

VM:n mukaan työllisyysaste nousee 73,5 prosenttiin vuoteen 2021 mennessä työikäisen väestön edelleen vähentyessä. Samalla työttömyysaste laskee 6,2 prosenttiin.

– Se on plus 40 000 työpaikkaa tähän tilanteeseen verrattuna ja se on hyvä juttu, mutta sieltä puuttuu se plus 60 000, jota me lähdemme tavoittelemaan vuoteen 2023 mennessä, Rinne kommentoi.

Olemmeko oikealla uralla?

– Ilman muuta oikealla uralla ollaan, mutta täytyy tahtia tiivistää, Rinne kommentoi Naantalissa medialle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE