Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne Ykkösaamussa: Seuraava hallitus muuttaa markkinamallin – “Järjettömän kallis ja epäoikeudenmukainen”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan seuraavan hallituksen täytyy muuttaa parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevaa sote-mallia, mikäli se menee läpi.

Ylen Ykkösaamussa lauantaina vieraillut Rinne sanoi, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus ajaa läpi tilaajan ja tuottajan erotteluun perustuvaa markkinamallia vastoin kansainvälisiä ja kotimaisia kokemuksia.

– Se on ongelmakohta, joka tekee tästä järjettömän kalliin ja epäoikeudenmukaisen. Tämä on se osa, jonka seuraava hallitus joutuu muuttamaan, Rinne sanoi.

Rinteen mukaan SDP:n mallissa julkinen sektori sekä järjestää että tuottaa ja käyttää harkintansa mukaan apuna yksityistä ja kolmatta sektoria.

– Meidän mallissa myös isoilla kaupungeilla on mahdollisuus toimia tuottajina.

Rinteen mukaan SDP:n mallissa on nykyhallituksen sote-uudistukseen verrattuna runsaan viiden miljardin ero, joka syntyy siitä, ettei sosiaali- ja terveydenhuoltoon tarkoitettuja varoja anneta SDP:n mallissa yksityisille toimijoille.

– Korjaamme sitä mitä hallitus, jos tämä menee läpi, aiheuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE