Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Rintamamiestalo tuhoutui palossa – nainen ja mies hyppäsivät ikkunasta turvaan, koirakin pelastui

Kuopion Nilsiässä kaksi ihmistä ja koira pelastautuivat palavasta rintamamiestalosta maanantain vastaisena yönä, Pohjois-Savon pelastuslaitos kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Palomestari Risto Taskinen kertoo STT:lle, että ihmiset olivat olleet nukkumassa talon yläkerrassa, kun he olivat havahtuneet siihen, että alakerrassa talon kuisti on tulessa.

Siinä vaiheessa liekit löivät jo yläkertaan porrashuoneen kautta. Asukkaat rikkoivat yläkerran ikkunan, heittivät suomenajokoiran ikkunasta pihalle ja hyppäsivät itse perässä. Taskinen arvioi, että pudotusta oli noin neljä metriä.

Ihmiset saivat lieviä vammoja sekä palon aiheuttamasta kuumuudesta että ikkunasta hypätessään.

Taskisen käsityksen mukaan talossa yöpyneet olivat mies ja nainen. Heidät vietiin ambulanssilla sairaalaan. Koira oli jäänyt talon lähistölle ja se pyrittiin ottamaan kiinni, jotta se ei menisi viereiselle kantatie 75:lle.

Hätäkeskus sai ilmoituksen palosta puoli kahden aikoihin yöllä. Sammutustöihin osallistui yksiköitä Nilsiän ja Siilinjärven paloasemilta.

Rintamamiestalo tuhoutui palossa asuinkelvottomaksi. Palon sammuttamiseksi jouduttiin muun muassa purkamaan talon kattorakenteita metsäkoneella. Puoli kahdeksalta aamulla palo oli jo sammutettu ja paikalla tehtiin jälkivartiointia.

Taskisen mukaan palo oli saanut alkunsa alakerrasta, mutta tarkempaa tietoa ei toistaiseksi ollut. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE