Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinteeltä suora kysymys hallituksen kaavailuja puolustaneelle Sipilälle: “Miksi te haluatte kurittaa nimenomaan nuoria?”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää hallituksen toimia nuorten asemaa vakavasti heikentävinä ja epävarmuutta lisäävinä.

Eduskunnassa on käyty tänään keskustelua neljän oppositiopuolueen välikysymyksestä nuorten työehdoista.

Oppositiopuoleet eivät hyväksy sitä, että hallitus päätti kehysriihessä, että työnantaja voisi tehdä alle 30-vuotiaan nuoren kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä.

Tämä nähdään muun muassa ikäsyrjintänä ja aikeen perustuslaillisuutta epäillään.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) puolusti hallituksen kaavailuja. Sipilä kehui hallitusta työllisyyssaavutuksista, ja lisäsi, ettei se voi seurata sivusta nuorten työttömyyttä. Sipilän mukaan hallitus haluaa alentaa palkkaamisen kynnystä.

– Nuori on työpaikan saatuan täsmälleen samassa asemassa kuin muut työntekijät.

Sipilä sanoi opposition puheisiin viitaten, ettei kyse ole “ikuisista pätkätöistä”, vaan ensimmäisestä määräaikaisesta työsuhteesta 3 kuukauden työttömyysjakson jälkeen.

Sipilä puolusti myös “tärkeänä työmarkkinauudistuksena “kaavailuja helpottaa irtisanomisia alle 20-henkilöiden yrityksissä.

Lisää aiheesta

Lindtman kaivoi esiin logiikan.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi, että moni kansalainen, erityisesti nuoret ovat kummastelleet, onko hallituksen päätöksissä mitään logiikkaa.

Lindtman itse oli tällaisen logiikan kaivanut esiin.

– Silloin, kun talous ei kasva, se on peruste leikata esimerkiksi opintorahasta ja koulutuksesta – leikata nuorilta. Nyt kun talous kasvaa, sekin on hallitukselle peruste leikata nuorten työehtoja. Eli oli suhdannetilanne mikä tahansa, niin yksi logiikka tällä hallituksella on: aina on hyvä syy leikata nuorilta oli sitten kyse työehdoista, opintorahasta, koulutuksesta tai tulevaisuudesta, Lindtman kummasteli hallituksen toimia.

Hän moukaroi ankarasti hallituksen esitystä ja totesi sen olevan erittäin ongelmallinen perustuslain, EU-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Hän muistutti, että tänään lehdistä (HS) on voitu lukea, että myös työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet pitävät ehdotusta erittäin vaikeana säätää.

Lindtman kyselikin pääministeriltä, voitaisiinko eduskunnassa todeta yhdessä, että hallituksen ehdotus voitaisiin unohtaa.

– Se lisäisi nuorten uskoa tulevaisuteen ja myöskin lisäisi luottamusta politiikkaan, Lindtman jatkoi.

“Tuntui kuin olisin Tylypahkassa.”

Hallituspuolueista työehtojen muutoksia puolustettiin. Kokoomuksen kansanedustajan Arto Satosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on auttanut monia nuoria. Nyt uusi kehysriihen ehdotus auttaa Satosen mukaan niitäkin, jotke eivät ole vielä päässeet mukaan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen maalaili kuvaa, jossa Suomi oli “rapakunnossa” ennen kuin nykuinen hallitus aloitti. Kaikkosen mukaan on “ihan kohtalaiselta osalta” hallituksen aikaansaannos, että Suomessa on nyt 90 000 työpaikkaa enemmän.

Kaikkone puhui tavoitteista. Hänen mukaansa keskustelussa olevan uudistuksen tavoite on se, että nuorten työllistäminen helpottuu.

– Ja se on muuten aivan oikea tavoite.

Oppositiosta, vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski taasen nimesi uudistuksen epätasa-arvoiseksi ja vastenmieliseksi hankkeeksi, joka vie erityisesti nuoria naisia työelämässä vielä huonompaan asemaan kuin he tällä hetkellä pätkätöineen ovat.

– Hetken kun kuuntelin opposition kannaottoja ja näkemyksiä nuorten työllistämisen parantamiseen, tuntui kuin olisin Tylypahkassa ollut ja ankeuttajat voimissaan, lausui puolestaan kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Kalle Jokinen.

– Se on sellaista niin ankeaa viestiä nuorille on se, että ikään kuin oltaisiin heikentämässä nuorten työehtoja. Siitä ei ole kysymys. Hallitus edistää työllisyyttä, Jokinen sanoi ja sai aikaan naurunremakan eduskunnan vasemmalla laidalla.

“Tämähän on heikennys!”

Jokisen mukaan tällä hetkellä haetaan täsmätoimia, joilla nuorten polkua työelämään voidaan rakentaa ja avata.

– Onhan se nyt parempi määräaikainen työsuhde kuin työttömänä olo.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tarttui välittömästi Jokisen väitteisiin.

– Edustaja Jokinen tuo esille ikään kuin tämä hallituksen esitys olisi jokin parannus. Tämähän on heikennys! Edustaja Jokinen, kannattaa todeta se, että tämä on heikennys nuorten ihmisten työsuhdeturvaan ja sillä tavalla sitä pitää käsitellä, Rinne painotti.

Rinne muistutti, että Suomessa on ollut tärkeää, että työmarkkinoilla on ennakoitavuus ja vakaus.

– Tämän hallituksen aikana on aika paljon paljon koeteltu vakautta, Rinne sanoi ja kävi läpi hallituksen hankkeista pakkolait, lomarahojen leikkaukset sekä leikkaukset työttömyysturvaan.

– Nyt te olette pääministeri Sipilä tuomassa eduskuntaan jossakin vaiheessa nuorten asemaa vakavasti heikentävän ja epävarmuutta lisäävän esityksen… Nyt te olette pääministeri Sipilä tuomassa esityksen, jolla toimeentulo ja tulevaisuus vaarantuvat. Miksi te haluatte kurittaa nimenomaan nuoria työelämän asioissa? Rinne ihmetteli.

“Nuorten miesten kohdalla se jopa lisäsi työttömyysriskiä.”

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) kertoi 19 Euroopan maassa toteutetusta tutkimuksesta. Filatovin mainitsemassa tutkimuksessa selvitettiin, mitä määräaikaisten työsuhteiden helpottaminen on tehnyt työmarkkinoille.

– Tuo tutkimus osoitti, että se ei paranna nuorten työttömyyttä. Se itse asiassa pitää työttömyysriskin ennallaan, ja nuorten miesten kohdalla se jopa lisäsi työttömyysriskiä, Filatov kertoi.

– Jos suurin syy siihen, että nuoret eivät työllisty tai että yritykset eivät uskalla työllistää on se, että ei löydy osaamista, jota tarvittaisiin. Eikö silloin nuorten työllistymisen paras lääke ole se, että heille turvataan mahdollisuus kouluttautua paremmin? Meillä on aivan liikaa niitä nuoria, joilla ei ole ammattia tällä hetkellä. Ja esimerkiksi ammatillisen työvoimapoliittisen koulutuksen volyymi on laskenut radikaalisti, tämän volyymin nostaminen olisi yksi parhaista nuorten työllistymistä edistävistä teoista, Filatov ehdotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE