Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinteeltä suoraa puhetta Sauli Niinistöstä: “Muistakaa, että nykyinen tasavallan presidentti oli se, joka aloitti tämän…”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puhui tänään Uudenmaan demareiden syyspiirikokouksessa Lohjalla.

Rinne totesi puheessaan, että häneltä on kysytty, minkä takia sosialidemokraattinen puolue asetti oman ehdokkaan presidentinvaaliin.

Rinne antoi kysymykseen suoran vastauksen, joka viittasi nykyiseen tasavallan presidenttiin Sauli Niinistöön.

– Minä haluan muistuttaa teitä, että tämä tasavallan presidentti, jolla tällä hetkellä on gallupissa kova suosio, on kokoomuksen entinen puheenjohtaja, kova porvari, oikeistolainen, jonka arvot lähtevät sieltä maailmasta.

Rinne muisteli Niinistön puheita kolmisen vuotta takaperin.

– Hän totesi, että meidän julkinen sektori on pöhöttynyt ihan hirveästi, sitä pitää ruveta nyt kuromaan umpeen ja jokaisen pitää miettiä, mitä ovat valmiita antamaan.

“Julkinen sektori on toiminut juuri niin kuin sen pitääkin.”

Rinne kuitenkin muistutti Lohjalla, että julkinen sektori on kasvanut vain ja ainoastaan sen takia, että rahaa on tarvittu työttömyys- ja sosiaaliturvaan, kun työttömien ja köyhien määrä Suomessa on kasvanut.

– Ei meillä mitenkään yhtäkkiä ole hirveästi virkamiehiä tai työntekijöitä palkattu julkiselle sektorille, vaan se johtunut siitä se kasvu, että julkinen sektori on toiminut juuri niin kuin sen pitääkin, auttanut ihmisiä tulemaan toimeen vaikeuksissa.

– Mutta tämä porvarien hapatus, uusliberalistinen hapatus johtaa siihen, että ihmisille luodaan nyt mielikuva, että julkinen sektori on paha ja jotenkin vastakkainen yksityisen sektorin kanssa. Molempia tarvitaan, Rinne painotti.

– Muistakaa, että nykyinen tasavallan presidentti oli se, joka aloitti tämän keskustelun kolme vuotta sitten. Sen takia tarvitaan sosialidemokraattisesta arvolähtökohdasta olevaa ehdokasta, jonka ajatuspohja rakentuu jakamattomalle ihmisarvolle, oikeudenmukaisuudelle, solidaarisuudelle, vapaudelle ja tasa-arvolle, Rinne totesi Lohjalla.

– Ne ovat niitä arvoja, joilla me haluamme keskustella tasavallan presidentin tehtävien hoitamisesta ja tulevista ongelmista ja haasteista, asioista joihin pitää vastata.

“Se uhkaa koko sivilisaatiota.”

Rinne totesi ilmastonmuutoksen olevan maapallon isoin uhka tällä hetkellä.

– Se uhkaa koko sivilisaatiota.

Hän muistutti myös ydinasejännitteiden noususta eri puolilla maapalloa ja vaati keskustelua siitä, miten puututaan terrorismin ja pakolaisuuden juurisyihin.

– Näistä asioista pitää puhua presidentinvaaleissa ja niin Tuula (Haatainen) tekee.

Rinne totesi, että Haatainen tuo presidentinvaalien keskusteluun sosialidemokraattisen puolueen eetosta.

– Sillä me haluamme viedä yhteiskuntaa, maailmaa, Eurooppaa eteenpäin. Tuulalla arvot ovat kohdallaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE