Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinteen hämmästelevä huomautus hallitustunnusteluvaiheesta sai oppositioon joutuneen Orpon hiiltymään

Pääministeri Antti Rinne ja valtiovarainministeri Mika Lintilä eduskunnan täysistunnossa.

Eduskunnan täysistunnossa nähtiin tänään nykyisen pääministerin Antti Rinteen (sd.) ja entisen valtiovarainministerin, kokoomuspuheenjohtaja Petteri Orpon välinen yhteenotto.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Orpo oli moittinut hallituksen rahankäyttöaikeita, muun muassa tulevaisuusinvestointeja väärinkohdennetuiksi ja hajalleen ripotelluiksi.

– Orpo, teille haluan todeta, että minulla on vielä hallitusneuvottelut tuoreessa muistissa. Totean vaan sen, että aika paljon siitä kritiikistä, mitä nyt sanotte, olitte itse valmis viemään eteenpäin, pääministeri Antti Rinne muistutti Orpolle hallitusohjelman tiedonantokeskustelussa.

Tämä meni Orpolla toden teolla tunteisiin. Orpo moitti Rinnettä ristiriidasta sanojen ja sen välillä, että Rinne puhuu hallituksen ja opposition välisestä yhteistyöstä.

– Minusta se ei nyt oikein siihen henkeen sovi, että te tuolla tavalla kuin äsken teitte, vääristelette niitä keskusteluja, joita olemme käyneet hallitustunnusteluvaiheessa, Orpo sanoi.

Orpo väitti, että hallitustunnusteluvaiheessa on puhuttu aivan eri tason panostuksista.

– Me emme olisi hyväksyneet sitä, että myyntituloja käytetään pysyviin menoihin, vaan niitä pitää käyttää pysyvän hyvän luomiseen kuten yliopistojen pääomittamiseen tai liikenneinfraan, ei pysyviin käyttömenoihin. Te tiedätte aivan hyvin sen, että mittaluokka josta puhuimme esimerkiksi kärkihankerahoituksesta oli aivan jotain muuta, Orpo sanoi ja syytti hallituksesta yli valtiovarainministeriön kehyksen elämisestä. 

– Me emme hyväksyneet sitä, kun te sanoitte, että kuittaatteko sen, että kaikissa talouden tilanteissa SDP:n vaalilupaukset hoidetaan. Me emme suostuneet, Orpo jatkoi.

Rinne kuittasi Orpon puheet todeten, että hänellä on edesssään muistiinpanot hallitustunnusteluissa käydyistä neuvotteluista.

– Mielellään jatkan kyllä yhteistyön tekemistä niissä asioissa, joissa yhteistyötä luonnollisesti voidaan tehdä. Totean vain, että en missään vaiheessa hallitustunnustelijan edellyttänyt sitä, että kaikki SDP:n lupaukset toteutetaan. Niinhän se nyt näkyykin tässä yhteisessä ohjelmassa, etteivät ne ole toteutumassa kaikki sellaisena niin kuin minä olisin halunnut, Rinne painotti Orpolle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE